torstai 30. lokakuuta 2014

Sähköoppia käytännössä, lämpösulake

Saimme käteemme, Nina, minä ja Albert, oheisen 'palikan' ohjeena vain, että selvittäkää, mikä siinä on rikki. Osa on siis lämpöpuhaltimen sarjavastus ja lisävinkkinä oli, että täydellä teholla laite toimii, mutta muuten ei. Lisäksi saimme tulostetun kytkentäkaavion aiheesta. Pointtina koko hommassa oli se, että saisimme harjaannusta sähkövikojen etsimiseen ja diagnosointiin. Kyseinen härveli oli oikeasta asiakastyöstä toki, mutta joku toinen oli tehnyt työn jo aiemmin. Me saimme siis nautiskella työn aivonystyröitä hivelevästä haasteesta.

Kytkentäkaavio oli onneksi vähän helpommasta päästä, joten emme olleet kovin pitkään sormi suussa. Emme tässä vaiheessa kuitenkaan ole kovin harjaantuneita vielä lukemaan monimutkaisia kaavioita. Niin tai näin, keskustelimme siitä miten virran pitäisi kaavion mukaan kulkea. Päättelimme kuvan perusteella, että täyden tehon kulkureitti on erilainen kuin muilla asetuksilla. Tehot 1-3 kulkevat yhdessä erillisen lämpösulakkeen läpi liittimeen, kun taas teho 4 menee suoraan liittimeen sulakkeen ohi.

Mittasimme vastuksen neljän metalliosan vastukset yleismittaria käyttäen ja lukemat näyttivät normaaleilta ennen vastusta, eli keskellä oleva vastus itsessään vaikutti olevan kunnossa. Kun testasimme mittaamalla sulakkeen molemmin puolin, mittari näytti ääretöntä vastusta. Voimme tässä vaiheessa siis päätellä, että vika on rikkoutuneessa sulakkeessa. Viimeisenä testausvaiheena askartelimme lyhyestä johdon pätkästä ohituksen sulakkeelle ja iskimme palikan kiinni puhaltimen liittimeen. Kaikki tehot toimivat. Mahtavasti valaiseva pieni testikeissi! :)

Ninan ja minun palatessa muihin tehtäviin, Albert vielä selvitteli pyynnöstä, mikä mahtaa olla syynä sulakkeen palamiseen, mutta ainakaan tukkeutunut ilmansuodatin ei äkkiseltään tutkittuna ollut syynä...


Aiemmin moista nähnytkään, joten ensireaktio oli lähinnä 'jahas'. :)

Neljäksi haarautuva metalliosio ja vihreän kuoren alla on jonkin sortin keraamista ainetta.

Lämpösulake.

Kytkentäkaavio puhaltimen moottorista, kytkimestä ja vastuksesta.

Nina kuorii johtoa...

...ja liitetään johdonpätkä vastuksen ja sulakkeen väliin. Voidaan mitata, onko yhteys nyt saatavilla, kun sulake ohitetaan.


Vasemmalla näkyy puhaltimen kytkin ja oikealla roikkuu liittimessään vastus, jossa on virittelemämme sulakkeen ohitus. Nopeasti kokeilemme, miten ohitus vaikuttaa.



Jekku

Note to self: jos testaa lämpövastuksen toimintaa, voi olla hyvä harkita, koskeako vastukseen paljain käsin vai ei.... annan neuvon, ei kannata kokeilla, se on kuuma. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti