maanantai 16. kesäkuuta 2014

Hema Show 14.-15.6.2014 Loimaalla

Hema Show oli mahtava kokemus. Fiilis oli kuin hyvällä kesälomareissulla - rentoa ja hauskaa. Samalla saimme mukavasti Asentajakiltaa ja kouluamme esiin. Suunnittelun, järjestelyt ja kaluston pakkaamisen teimme kaiken opiskelijoiden voimin. Kaikki sujui lähtökohtaisesti hyvin. Pieni vahinko kävi trailerin kanssa lähtötilanteessa, mutta mitään vaurioita emme saaneet aikaan... koulumme pihan ruusupuska tosin voi olla eri mieltä, mutta eiköhän sekin traumasta selviä.

Näyttelyalueella keli oli aluksi kovin kylmä ja toivoimme parasta, että aurinko näyttäytyy säätiedotuksen huonosta ennusteesta huolimatta. Purimme lastit nopeasti ja asettelimme autot ja varusteet näyttelyalueemme kupeeseen. Ainoastaan traileri vietiin kentän toiseen laitaan odottamaan. Näyttelyalueen avautuessa kansalle, aurinkokin alkoi paistaa ja sää lämpeni hieman.

Alueella oli useita myyntitelttoja ja yksityishenkilöiden tuomia näyttelyautoja, joten mielestäni näyttelytilamme oli mukavan edustava kun ottaa huomioon, että toimimme opiskelijavoimin ja budjettimme rajallinen. Motivaatiosta ja yrittämisestä kymppi+. :)

Yön vietimme aitoon amistyyliin autoissa. Kolme Tourneossa, yksi Omegassa ja yksi projektiautossa. Teltatkin meillä oli mukana, mutta kun sää äityi melkoisen kylmäksi yön korvilla, päätimme sujahtaa autoihin. Aamulla enemmän ja vähemmän virkeinä kävimme hakemassa huoltoasemalta aamupalaa ja kahvia... ;) klo 11 jälleen olimme valmiita näyttelypäivään.

Traileri odottamassa seuraavaa aamua talomme edessä, jolloin lähdimme Loimaalle koko porukan voimin.

Olemme juuri saaneet kamat purettua ja näyttelyalueen kuntoon ennen näyttelyn alkamista.

Alueella oli paljon näyttelyautoja piha-alueella ja sisällä. Taustalla näkyy lasten temmellyskenttä ja taitoajonäytösalue nauhalla rajattuna.




Reilumman kokoista kalustoa kunnioitettava rivistö, eivätkä edes mahtuneet tähän kuvaan.

Pin-up kisan osallistuja poseeraamassa automme rinnalla.

Jengimme ahtautuneena projektifiestaan.

Näyttelyn helmi... no siis minun sydämeni vienyt menopeli. ;)

Klassikoita, tuning, harrasteautoja...

Myös moottoripyöriä oli joka lähtöön.

Hifistelyä! Hyvin popitti.

Naisellisempaa tyyliä?

Retroa.

Pientä, raikasta ja pyöreää.



Herkku.

Taidokasta käsityötä. Kuljettaja/omistaja itse tehnyt lasikuidusta muotoilut ja maalannut efektit omin käsin!


Onnellisesti paluumatkalla Tampereelle.


Jekku

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kesätauko!

Kesälomat ovat alkaneet ja Jekkukin lomailee. Hema Showhun menemme Fiestan kanssa 14.-15.6 Loimaalle, joten siitä tulee varmasti päivitystä. Muutoin kesäajan päivittäminen riippuu siitä, mitä aiheeseen liittyvää tapahtuu... ;)


Jekku

Note to all: nauttikaa kesästä!



Automaattivaihteistoista

Automaattivaihteiston etuja ovat nopeat ja vaivattomat vaihteiden vaihdot, sen helppokäyttöisyys ja aina oikeanlaisen vaihteen käyttäminen kulloisessakin tilanteessa. Se koostuu lukuisista erilaisista hydraulisista, mekaanisista ja elektronisista osista. Tässä vaiheessa näistä lukuisista komponenteista tutustun lyhyesti momentinmuuntimeen ja planeettapyörästöön parin erilaisen automaattivaihteistotyypin ohella.


Lexuksen 8-vaihteinen automaattivaihteisto. Kuva: Autowiki

Momentinmuunnin on osa automaattivaihteistoa ja sen tarkoitus on käytännössä kytkimen kaltainen eli sen tehtävä on välittää moottorin vääntömomentti vaihteistoon ja sitä kautta auton pyöriin. Se koostuu turbiinista, pumppupyörästä, johtopyörästä (staattori) ja vapaakytkimestä. Moottorin käydessä pumppupyörä pyörii kampiakselin mukaisesti, vauhtipyörän mukana. Sen sisällä automaattivaihteisto öljy kiertää pumpun siivekkeiden välissä ja mitä nopeammin pumppu pyörii sitä kauemmaksi kohti ulkoreunaa öljy kiertää (keskipakovoima). Tietyllä vauhdilla öljy saavuttaa reunan ja turbiini alkaa pyöriä öljyn liikkeen voimasta. Turbiinin siivekkeet ottavat vastaan pumpulta tulevan öljyn ja lähettävät sen takaisin pumpulle. Voima turbiinista välittyy vaihteiston sisäänmenoakselille.

Turbiinin ja pumppupyörän välissä on vielä johtopyörä eli staattori. Sen tarkoitus on vaihtaa turbiinilta lähtevän öljyn suuntaa vastapäiväisestä myötäpäiväiseen, ettei öljy pumpulle palatessaan vastusta pumpun liikettä ja näin ollen heikennä tehoa.

Planeettapyörästöllä voidaan toteuttaa lähes portaaton vaihteen vaihtaminen, koska pyörästön pyörät ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Niitä ei tarvitse erikseen kytkeä vaihteen vaihdon aikana, kuten käsivaihteistolla ajettaessa. Perinteisessä automaattivaihteistossa vaihde vaihtuu planeettapyörästöjen välityssuhteita muuttamalla. Ja sekin tapahtuu automaattisesti ilman kuljettajan antamia käskyjä.

CVT-vaihteisto (Continuously variable transmission) toimii variaattorimenetelmällä, jonka rakenne koostuu kahdesta kartipyöräparista. Kartiopyörien välissä kulkee työntävä metalliketju tai vahvennettu kumihihna. 'Vaihteiden vaihtaminen' eli välityssuhteen muuttuminen tapahtuu portaattomasti.

Suorakytkentävaihteisto, eli esim. VW konsernin DSG-vaihteisto, perustuu kaksoiskytkimen nopeaan vaihtamiseen. Rakenteessa on kaksi kytkintä, jotka kytkeytyvät aina seuraavaan vaihteeseen rinnakkain ja vaihtaminen tapahtuu ns. lennossa.


Jekku

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kaasuläppä ja kaasari lyhyesti

Ruiskutuskoneessa (jossa bensa ruiskutetaan suoraan palotilaan) kaasuläppä sijaitsee erityisessä kaasuläppäkotelossa. Läpän tarkoitus on säädellä moottoriin virtaavan ilman määrää. Läppä saa signaalin moottorinohjausmoduulin kautta, joka taas saa signaalia kuljettajan jalan painaman polkimen asentoanturilta. Läppää ohjaa pieni moottori kotelon yhteydessä ja jousi palauttaa nopeasti läpän asentoonsa kun signaali katkeaa.

Moottoriin kulkeva ilma menee myös ilmansuodattimen läpi, jonka tarkoitus on poistaa epäpuhtauksia ennen pääsyä palotilaan. Ilmaputkiston varrella on usein myös tyhjä kotelo, jonka tarkoitus on vaimentaa imuilman ääntä ja/tai parantaa sen kulkua moottoriin. Ilma moottoriin ei virtaa tasaisesti vaan pulssimaisesti, koska sitä otetaan vain yhdellä tahdilla per sylinteri. Tästä syystä erillinen kotelo ikään kuin varaa ilmaa lähemmäksi moottoria ja helpottaa imuilman virtausta. Suorasta putkesta ilman saaminen on raskaampaa etenkin jos putki on kovin pitkä.

Kaasuttimessa, ts. kaasarissa, polttoaine sekoitetaan imuilman sekaan moottorin kulloinkin tarvitsemassa suhteessa. Polttoaine saadaan muuntumaan sumun kaltaiseksi putken kapeikossa, joka hetkellisesti kiihdyttää ilmavirtaa ts. ulkoilman ja kapeikon (eli kurkun) väliin syntyy paine-ero.



Kuva: Autowiki


Jekku