torstai 13. helmikuuta 2014

Ford Puma vm.-98 vetonivelen asennus

Vastikään vetonivelen vaihdossa ollut Puma palasi vastaavaan operaatioon, kun vetoakseli oli yllättäen irronnut nivelestä. Vetonivelen lukitsevaa sokkaa ei oltu asennettu vetonivelen ja akselin väliin ja kas rattia käännettäessä reilusti... 'plop'...

Vetonivelen asennuksessa oli oltava huolellinen, koska lika ja sora mitätöivät kaiken nähdyn vaivan. Osat pestään huolella ja niitä käsitellään niin, ettei väliin pääse mitään ylimääräistä. Työssä on huomioitavaa myös, että aina vetoniveltä käsitellessä siihen on vaihdettava suojakumit kun kumin sisältö on altistunut lialle ja rasvattava huolella. Uuden suojakumin mukana tuleva rasva tyhjennettiin kokonaisuudessaan vetonivelen ja kumin sisään.

Pesu, puhdistus, rasvaaminen, pantojen kiristäminen... Kaikki sujui hienosti, kunnes tuli aika sijoittaa sokka paikalleen. Ilmeisesti olin niin keskittynyt asiaan, että edes kuvaa en ollut ottanut, pahoittelen. Akselissa on poorituksen ympärillä rako, johon sokka ujutetaan. Samanlainen rako on vetonivelen sisällä. Kun sokka on akselin ympärillä, se pitäisi saada työnnettyä vetonivelen sisään niin, että sokka napsahtaa paikalleen nivelen sisällä. No, eihän se sinne mennyt. Olimme saaneet ohjeeksi, että sokka 'yleensä' tulee laittaa ensin akselin ympärille ja napauttaa esimerkiksi kuparivasaralla vetonivelen päähän, jolloin ne muljahtaisi sisäkkäin.

Avainsana 'yleensä' todellakin oli tämän homman juju. Taistelimme Millan kanssa toista tuntia ja totesimme, että sokka on pian entinen, ellemme keksi jotain muuta keinoa. Olimme salaa pohtineet, josko pitäisi ensin laittaa sokka nivelen sisään, joten pyysimme vahvistusta ajatukseen toiselta opettajalta. Kokeilimme siis tätä tapaa ja akseli napsahti kuin taikaiskusta niveleen kiinni. Meni jopa niin helposti, että epäuskoisina temmoimme akselia, josko se lähtisi irti uudestaan.

Loppujen lopuksi saimme siis onnistuneesti nivelen kasaan! :)


Jekku

Note to self: jos joku ei onnistu, think out of the box ja kyseenalaista metodit. Opettajalta voi aina kysyä vaihtoehtoisia ideoita. Hyvin usein tämä on ongelmanratkaisua parhaimmillaan!

Vetonivelen toinen pää.
Poori näkyy hienosti kuvassa kohdassa, mihin akseli sijoitetaan.
Uusi kumi - vanha kumi. Kun kumi lipsahtaa pois paikaltaan tai ylipäätään vetonivel asennetaan uudelleen, suojakumi vaihdetaan joka kerta.
Käytimme vetonivelen pesukoneessa, mutta jälkeenpäin totesimme, että idea oli heikko. Pesukoneessa lentää niin paljon hiekkaa, että saimme puunata aika tavalla vielä pesukonepyörityksen jälkeen. En suosittele.
Suojakumipakkauksessa tulee mukana pussillinen rasvaa. Asentaessa on muistettava, että pussukallinen on tarkoitettu laitettavaksi KOKONAAN.
Vetonivelen sisusta pestään niin usein kuin on tarpeen, että kaikki hiekka ja moska poistuu. Murunenkin voi tehdä tuhoa, mikäli se jää rasvan sekaan. 
Milla kiristää pantaa pihdeillä.
Tässä kuvassa näkyy kiristyspannan rakenne. Keskellä näkyviin koloihin kiristetään nipukka käsin tai pihtien avulla niin kireälle kuin saa. Vasemmalla näkyvä kulmikas uloke puristetaan tämän jälkeen erillisillä pihdeillä (alempana kuvissa).
Suojakumin sisällä on aika paljon rasvaa.
Pannan kiristintyökalu.
Pannat kiristetty.

Ford Puma vm.-98 napamutteri

Puman napamutteri jäi asentamatta vetonivelen kiinnittämisen jälkeen, joten askartelimme sen paikoilleen toisen vuosiluokan opiskelijan, Inkan, kanssa. Tämä oli pieni mielenkiintoinen homma, joten tein tästä oman postauksen.

Uusi mutteri saapui, mutta paikoilleen asetettaessa ymmärsimme, että lukitus ei onnistu siten kun oli ohjeistettu. Vetonivelen päässä on kolo, jonka kohdalta napamutterin reuna pitäisi taltan tai ruuvimeisselin ja vasaran avulla mäjäyttää kolon sisään. Mutteri painui kuitenkin liian syvälle eikä lukitus onnistunut. 

Opettajalta saimme vinkin laittaa väliin vahva brikka, joka nostaisi mutteria riittävästi. Tällaisen hankkiminen olikin sitten jännempi juttu, kun varaston suurin brikka oli liian pieni. Opettajamme sellaisen meille kuitenkin sai hankituksi... Brikan jälkeen mutteri istui hyvin ja sain lovetettua reunan. Napamutteri kiristettiin 290Nm tiukkuuteen ja sitä varten oli haettava vahva momenttiavain peräti varastolta. Vielä pyörän pultit 85Nm tiukkuuteen ja valmista tuli.

Jekku

Note to self: renkaan voi usein kiinnittää ennen napamutterin kiristämistä ja loveamista. Helpottaa hommaa huomattavasti. ;)


Aivan keskellä näkyy akselin pää ja napamutteri. Akselin päässä näkyy myös pieni kolo, johon napamutterin reuna tuli lyödä.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Ilmastointijärjestelmän huoltaminen Silver Futura -laitteella

Ohessa on luomani opastusvideo ilmastointikoneen käyttämisestä. Ensimmäisen harjoituskerran tein Citroen Berlingon kanssa opettajan avustuksella ja sen aikana keräsin kuvia. Koostin kuvista videon, jota sitten hyödynsin uudestaan tekemällä toisen harjoituksen omaan autooni. Sainkin yhtä pientä neuvoa lukuunottamatta tehtyä koko huollon itse, mikä oli ihan palkitsevaa. Meillä on kurssin päätteeksi kokeet ilmastointijärjestelmän toiminnasta ja säädöksistä. Laitteen käyttäminen auttaa hieman ymmärtämään järjestelmän toimintaa, joten muiden opiskelijoiden työssä tämä video voi myös auttaa.




Jekku

Note to self: Laitteen lisätessä uutta öljyä järjestelmään on syytä varmistaa, että laitteen säiliössä on jotain, mitä lisätä ;)

Ilmastointihuolto Volvo S40

Aiheesta lisää pian videon muodossa. Tähän autoon ei olekaan tehty ikinä ilmastointihuoltoa... Taisi jo olla aika.

Jekku


torstai 6. helmikuuta 2014

Quick post in english - what is Asentajakilta?

Asentajakilta, roughly translated as Mechanic's Guild, is a freshly started (well, two years now as we're the second 'test group') new type of teaching experiment from the social media and guild kind methods point of view. The groups of students usually have several teachers and jump from a hall to another to learn things, but in our case we have a dedicated hall and group leader (or class teacher). Having a permanent tutor and a supervisor makes the studying more intensive and personal as we have the possibility to get to know each other quite well. I would guess the situation is better even for the teacher as he can evaluate success and learning when he knows the students strengths and weaknesses.

Teaching in the Asentajakilta is very down to earth like and the name guild well describes the methods and routines we have daily. We learn a lot from each others success stories and mistakes. And in fact what was quite surprising to me when attending the classes first time was how our teacher confronts student error and mistakes. He is probably the most understanding teacher I've ever met and I must say I have a lot of experience in messing things up (still doing it but learning from it massively). It is part of the 'deal' that students are supposed to often reflect via blogs and social media of their work and jobs done. My blog here is this kind of a blog and I have to say it really has been fun to make and it makes me rethink all the learned things at school.

Pro's of this kind of teaching is certainly that it takes the student's own characteristics into account better than in an environment, where the student doesn't have his/hers own tutor and more permanent studying facilities. It really makes a huge difference at least at this level of studies where the basic student's age is around 16-18. And another positive thing is this method of really pushing the lessons learnt to our heads by making us discuss and see what others have done. This blogging method is very useful when you get in to it. At least I find it most effective and interesting.

Con's are more related to learning environment in general. We can't have our tutor behind our back every minute or as often we would want. :) There are 19 students in our group not to mention the customers and other random students asking questions all day. It is sometimes quite hectic and we see our tutor flying from one point to another in a matter of minutes. If I must say something faulty about this blogging thing it is probably the lack of proper instructions and guidelines on typing and creating content. At this age (the most students here) people need more precise and fact based guidelines and rules. Of course we have rules that concern day to day random going to school kind of things like how to behave in the canteen or when we have breaks, but I think you got the idea that the concept itself should be more precise... (and one is capable of forgetting even those basic rules from time to time so how to master blogging without some sort of frame).

All in all mech's guild has been, at least for me, an awesome experience and really socially boosted learning. It's definitely a privilege to be part of the mech's guild.

Lastly, we definitely use all learning styles... see the pic below. (Yes, even musically when some sing and whistle while working...)



Jekku

Note to all: if you find any typos, ignore them... ;)



keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Peugeot 306 vm.-96 päästömittaus värinäanturin avulla

Katsastustarkistuksen yhteydessä teimme Rosen kanssa päästömittauksen tähän vanhempaan malliin, jossa mittaustoimenpiteessä ei käytetä OBD-pistoketta vaan moottorin kylkeen magneetilla kiinnittyvää anturia. Anturi tunnistaa värinästä kuinka monta kertaa minuutissa moottori pyörii ja sitä tarvitaan mittauksessa: ohjearvot ovat mittaukselle joutokäynnillä (alle 1000 1/min) ja mittaus yli 2000 1/min.

Pakoputkeen asetetaan mittarisondi, joka mittaa mm. häkä- ja hiilidioksidipitoisuuksia. Luulin ottaneeni kuvan testin näytöstä, mutta ilmeisestikään luulo ei ole tiedon väärti. 'Pösön' testi suoriutui testistä läpi.

Jekku

Note to self: värinäanturia ei kannata sijoittaa imusarjan välittömään läheisyyteen kuumuuden vuoksi.


Päästötesteri.

Värinäanturi ja magneetti.

Anturin valo palaa kun testi on käynnissä.

Muoviosien kolvausta

Yhteensulauttaminen ja paikkaaminen ei ehkä ole esteettisin tapa korjata muoviosia, mutta välttää uusien osien saapumiseen asti. Kolvauksen lisäksi liittämisessä voi kokeilla kuumailmapuhaltamista.

Kuvassa näkyy, että olen irrottanut yhden kiinnikenupin tukipalaksi poikkimenneeseen kohtaan. Tukimuovina käytettävän palan tulee olla samaa muovia kuin korjattavan osan.
Kuivuttuaan muovin pintaan tuli värivikaa. Pitää kokeilla toimiiko Turtle black tuohon. Kuvassa lohkeama näkyy selvemmin kuin 'livenä'.

Jekku