torstai 28. marraskuuta 2013

Citroen C5 2002 - pitkä vikalista

Citroen kärsi muutamasta pikkuviasta. Listalta löytyi käsijarru, vilkkujen äänimerkin toiminta, pohjapanssarin kiinnitys, takalasin pyyhkimen uusinta, avaimen synkronointi ja pissapojan tukos.

Käsijarrua lähdettiin testaamaan jarrudynamometrissä. Ajoin auton testerille ja tein klassisen virheen. En nimittäin hoksannut, että autossahan on käsijarru etuakselilla. Tähän samaiseen jännään asiaan liittyy asiakkaan tekemä havainto siitä, että 'käsijarrussa on vikaa'. Hän oli vaihtanut talvirenkaat ja oli miettinyt, miksi taka-akselilla renkaat pyörivät vaikka käsijarru on päällä. Toisin sanoen, vikaa ei ollut, oli vain hassuja ihmisiä... käsijarru oli moitteeton testienkin puitteissa.


Jarrutestissä taka-akseli.


Vilkkujen äänimerkissä (naksutus) emme havainneet mitään ongelmaa. Tällainen on monesti ongelma huollon kannalta, mikäli huollossa asiakkaan ilmoittama vika ei kerta kaikkiaan toistu. Eli tähän hankitaan lisätietoja.

Pohjapanssari oli asiakkaan mukaan irronnut ajaessa. Totesimme panssaria asentaessa, että se on mitä ilmeisimmin ollut asennettu väärin ja sen vuoksi jäänyt kantamaan toisesta päästään. Monttuun ajaessa pienessä jännityksessä ollut panssari on vain pongahtanut pois paikaltaan. Lisäksi panssarissa oli vain kaksi melkein pitävää mutteria ja kaksi löysää poraruuvia. Vaihdoimme muttereiden paikkaa ja haimme lisää helallisia ruuveja panssarin kiinnittämiseen.

Takalasin pyyhin oli katkennut aivan juurestaan läheltä niveltä, joten se piti vaihtaa kokonaan. Hain AVK:lta uuden pyyhkimen edullisesti. Vanhan pyyhkimen kiinnitys oli lasissa edelleen kiinni. Johtuen kiinnitysmekanismin rakenteesta, kierretangon kartiomaisuudesta, kiinnike oli todella tiukasti kiinni. Lähtökohtaisesti kiinnikkeen olisi saanut irti käyttämällä aikaa hienovaraiseen palan nitkuttamiseen puolelta toiselle, mutta käytimme ns. ulosvedintä. Työkalun jalat sijoitetaan kiinnikkeen mutterin reunan alle ja työkalun keskellä oleva piikki tuli kierretangon päähän. Eli laitetta kiristettäessä jalat vetävät mutteria ylöspäin samalla puristaen piikkiä vasten kierretankoa. Mutteri tällä tavalla pakotetaan pois. Uusi pyyhin saatiin kiinni joutuisasti.

Pissapojan tukoksen tutkimista varten lisäsimme säiliöön nestettä vain todetaksemme, että pyyhkimissä eikä järjestelmässä ollut mitään vikaa. Neste ruiskusi aivan moitteetta. Hetken ehdimme hihkua, että olipa helppo homma, mutta asiakkaan tekemä diagnoosi oli jälleen puutteellinen. Asiakas ei ollut huomannut, että säiliöhän vuotaa kuin seula. Eli pesimiin ei todellakaan tule nestettä jos nesteet ovat valuneet ulos. Ilmeisimmin asiakkaan auto on valunut paikkaan, jossa valumajälkiä ei näe (sorapiha tms.).

Säiliöön pääsemiseksi jouduimme purkamaan koko etupuskurin, mikä tässä autossa oli harvinaisen helppo homma. Lokasuojista avattiin pari ruuvia, konepellin alta ja samoin keulasta, nykäistiin puskuria hieman eteenpäin ja otettiin pois. Säiliö sijaitsi keulassa etuoikealla. Aluksi näytti siltä, että nestepinnan anturin tiiviste vain vuotaa, mutta tarkemmalla silmällä katsellen, aukon suu oli haljennut.

Uusi säiliö tilattiin läheiseltä purkurilta, mutta anturia kiinnitettäessä totesimme ehkä, miksi vanhakin säiliö oli haljennut. Tiiviste oli niin tiukka, että oli liki onnen kauppaa, jos anturin sai paikalleen rikkomatta säiliötä. Hommassa kävi nimittäin niin, että saimme uuden säiliön rikki täsmälleen samalla tavalla, kuin vanhakin. Uudessa säiliössä halkeama oli vain toisella puolen aukkoa ja hieman pienempi, joten päätimme korjata sen epoksilla ja palalla hiilikuitua.

Säiliö piti kuivumisajan jälkeen hyvin nestettä ja moottorit ruiskuttivat hienosti pesuainetta. Takalasin pyyhkimelle on pitkä matka etukulmasta, joten sen toiminnassa oli hieman viivettä.



Säiliön tilalla tyhjää... ja kolme liitintä. Yksi nesteenmäärän anturille, etu- ja takalasien ruiskujen moottorille ja kolmas ajovalojen suuttimille.

Viimeiseksi oli vielä avaimen synkronointi. Asiakas oli vaihtanut avaimeensa pariston, jonka jälkeenkään keskuslukitus ei toiminut. Usein avaimet kadottavat yhteyden 'isäntäänsä', jos paristoa joudutaan vaihtamaan. Tähän on keinona herätellä avaimen ja keskuksen yhteyttä ja yleensä Autodata antaa tähän ohjeistusta automallikohtaisesti. Citroenin avain asetettiin virtalukkoon, käännettiin sytytysvirta päälle ja painettiin lukitusnappia 10 sekunnin ajan. Tämän jälkeen avaimen annettiin olla tovi ja sitten avain toimikin normaalisti.



Jekku

Note to self: ulosvetimiä on monenlaisia... niitä löytyy mm. laakereiden ja akunnapojen irrottamiseen soveltuvia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti