torstai 29. elokuuta 2013

Työturvallisuus 1

Työturvallisuuden ensimmäisillä tunneilla käsiteltiin karkeasti yleisiä asioita, mitkä voivat vaikuttaa turvallisuuteen mm. koulussa hallioloissa. Käytännössähän työturvallisuus tarkoittaa erilaisia toimenpiteitä ja ymmärrystä toimia tietyllä tavalla, että voidaan ehkäistä mahdollisia haavereita ja tapaturmia työpaikalla. Ymmärrystä saa lisää oppimalla. Joskus oppiminen tapahtuu kantapään kautta, mutta parhain tapa on käsitellä asioita ja riskejä etukäteen, jotta omat sormet pysyvät kädessä kiinni jatkossakin.

Opiskella voi tiedon ja taidon osalta mitä vain mm. paloturvallisuutta, työsuojeluasioita, tulitöihin liittyviä turvallisuusasioita, ensiaputaitoja, turvallisuuslaitteiden ja henkilösuojaimien käyttöä (mikä lienee helpoimmasta päästä) ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Myös riskienhallintaa ja -arviointia voi opiskella, mutta käytännössä laajemman suunnittelu- ja dokumentointityön tekee työturvallisuudesta vastaava taho, eli työnjohto ja/tai yrityksen johto. Työntekijän, ja tässä tapauksessa opiskelijan, kannalta on olennaisinta ymmärtää, miksi niitä suojalaseja ja kuulosuojaimia käytetään. Esimerkin muodossa vastaus on yksinkertainen. Jos irrottaa pultteja paineilmakäyttöisellä pulttipyssyllä, kuulo ajan mittaan heikkenee. Tai jos hitsaa ilman maskia, ei välttämättä tarvitse sen jälkeen enää hitsata lainkaan, kun näkö on vaarassa lähteä.

Opiskelujen alkuvaiheessa hallityöskentely on vielä uutta ja muistutuksia varmasti suojainten käytöstä tulee. Henkilökohtaisesti voin myöntää unohtaneeni kuulosuojainten käytön pulttipyssyä käyttäessäni pari ensimmäistä kertaa, koska äänen voimakkuus jo valmiiksi 'humisevassa' hallissa ei tunnu erityisen kovalta.

Omaa työhaalaria on suositeltavaa aina käyttää, koska hallissa käsitellään erilaisia kemikaaleja ja luonnollisesti työn lomassa mm. polvet likaantuu lattialla kyykistellessä. Hanskat ovat hyvät pitää käsissä jo pelkästään, koska niillä saa hyvän otteen ja öljy tai muut aineet eivät välttämässä tee hyvää (jos vaikka sormessa on haava jo valmiiksi). Ja suojaavat ne hanskat pieniltä hiertymiltä, haavaumilta ja siruilta. Turvakengät ovat aika selvä väline myös. Hallissa on paljon painavia esineitä ja varpaat saattavat selvitä jopa nosturin pettäessä, mutta nosturin käytössäkään tuplavarmistus ei haittaa ketään.




Ensimmäisellä tunnilla jokainen sai piirtää oman kuvansa taululle.
Opettajan versio itsestään on oikeassa alakulmassa.

Leikkisän harjoituksen tarkoituksena oli ilmentää sitä, miten
ihmiset usein matkivat toisiaan välttämättä sitä edes tiedostaen.
Toisin sanoen, olisi hyvä joskus miettiä ensin itse, ennen kuin
seuraa toisia kuin lampaat konsanaan.

Jekku

2 kommenttia:

  1. Saitteko te tästä kurssista työturvallisuuskortin? Kuulostaa siltä, että tunnilla käytiin läpi paljon tärkeitä asioita monelta eri osa-alueelta. Hauska tuo leikkisä harjoitus, ja itseasiassa myös mielenkiintoinen. Toivottavasti sinulle oli koulutuksesta paljon hyötyä!

    https://rescuetraining.fi/tyoturvallisuuskortti/

    VastaaPoista
  2. Tuo onkin hyvä, että käyttää työhaalareita. Koskaan kun ei tiedä, mitä kemikaaleja kohtaa. Minäkin olen miettinyt kovasti työturvallisuutta viimeaikoina. Meillä on tulossa GWO ART training, joka on suunnattu juurikin tuulivoima-alalle. Tärkeää, että näitä omia koulutuksiakin on monelle alalle.
    http://www.meriturva.fi/fi/koulutus/tuulivoima-alan-turvallisuuskoulutukset

    VastaaPoista