keskiviikko 17. syyskuuta 2014

TO: perushuoltoa ja mielenkiintoisia pikkujuttuja

TO = työssäoppi

Työpaikalla asiat ovat niin eri tavalla monin eri tavoin. Sitä tuntee itsensä niin yksinkertaiseksi osaavien joukossa. Välillä taukopuheistakaan ei tahdo ymmärtää mitään, mutta aikaa myöten sitä varmaan pääsee kaikesta jyvälle. Harmillista vain on se, että tämä hauskuus loppuu pian kesken. :)

Pelkästään jo tavoissa ja töissä on eroja kouluelämään, niin puhumattakaan autoista. Niissä on monia hienoja yksityiskohtia, joista tähän kuvien keralla pari esimerkkiä.


Porscheissa ei aina ole akku suoraan näkyvillä. Latausta varten on näkyvillä plus ja miinusnavat, jotka yhdistyvät akkuun pellin alla. Esteettistä. Säiliö napojen välissä on ohjaustehostimen öljyä varten.

Hyvin suuri osa peruselementeistä on piilossa kansien ja kuorien alla. Hyvä puoli tässä on ainakin se, että kannet ja moottoritila pysyvät siistimpinä. Toki tässä on haettu varmasti suurelta osin esteettistä hyötyä.

Kaikille autoille suoritetaan asianmukainen koeajo huollon jälkeen. Tähän vaihdettiin jarrut ja palat, mutta myös jousitusta säädettiin. Jousituksen säädöstä en ymmärtänyt toistaiseksi höykäsen pöläystä, mutta eiköhän sekin aika vielä koita. Pääsin mukaan kyytiin sentään koeajolle.


***

Cayennen huollossa käytiin läpi kaikki perusasiat, mutta ohjelmassa oli myös jarrunesteiden vaihto. Ensin tarkistin rengaspaineet, pesunesteen, jäähdytinnesteen pakkasenkeston ja pinnan tason sekä saranoiden, pallonivelien ja lukkojen rasvailut. Seuraavaksi vaihdettiin polttoainesuodatin konetilaan. Ensin ruuvataan kannen mutterit irti varoen, hieman kerrallaan, ettei reunan alta loiskahda polttoainetta turhaan. Otetaan kansi pois syrjään ja valmistellaan imulaite (tässä kohtaa käytettiin jarrunestekannua, paineilmaa). Imetään suodatin astia tyhjäksi unohtamatta imeä suodattimen päältä. Vaihdetaan suodatin. Vanha suodatin on syytä roudata suoraan jätteeseen, ettei se haiskahda nenään. Ruuvit kiinni kun suodatin on paikallaan. Polttoainejäämät/-roiskeet putsattiin huolellisesti puhdistusspraylla.

Seuraavaksi avasin öljykorkin, jotta voin nostaa auton. Tässä välissä katsottiin pyöriltä välykset ja joustintukien kunto, mutta myös vedenpoistoaukkojen kumit poistettiin. Sitten pohjapanssari pois ja öljy valumaan. Tämän auton rakenteessa on sellainen jännä jekku, että suoraan öljypropun alla on kiinteä tukivarsi, joten öljyä valutettaessa on kiva käyttää erillistä kumista ohjuria. Ohjurin sujautin taaemman tukipalkin ja öljypohjan väliin. Etummaiseen (tai taimmaiseen, edestä katsottuna) hieman öljyä läikähti, mutta se pestiin huolella pois. Proppuun uusi tiiviste ja paikalleen. Öljypohja pestiin puhdistusspraylla. Pohjapanssari kiinni.

Auto saatiin alas ja suoritin vielä etuovien saranoiden rasvauksen, jota en tehnyt auton ollessa nosturilla (ovia ei saa kunnolla auki nosturin vieressä). Raitisilmasuodattimen vaihdoin ohjaamon kakkoskuskin jalkatilaan. Ulkoisesti auto on kunnossa. Kaikista poikkeamista tehtäisiin huomiot huoltopöytäkirjaan.

Koeajolla ilmeni jännyyksiä. Hehkun valo syttyi kojelautaan eikä kaasu antanut oikein vastausta kunnolla. Myöskään start/stop -järjestelmä ei toiminut. Ongelma kuitenkin poistui, kun pysähdyimme liikennevaloihin ja moottori käynnistettiin  uudelleen. Kiersimme pienen lenkin kautta takaisin pajalle ja iskimme auton testeriin. Testeri näytti liian matalaa polttoaineen painetta, joten syy mahtoikin olla se, että polttoainesuodatin ei ollut ehdinyt täyttyä kunnolla koeajolle lähtiessä. Samalla kuitattiin huoltoväli testerillä.

Cayennen huoltoa. Öljyn vaihto käynnissä.

Uusi tiiviste.

Jarrunesteiden vaihto.

Kone jarrunesteiden vaihtoa varten.

Cayenne lähdössä koeajolle.


Jekku

Note to self: asentajien työ on niin näppärää ja sujuvaa. Itse kun totuttelee uusiin työvälineisiin ja tapoihin, on olo välillä kuin norsulla posliinikaupassa. Mutta eiköhän se siitä... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti