tiistai 18. elokuuta 2015

Työssäoppi no. 3 ja muita uutisia

Pääsin yllättäen suorittamaan viimeistä puolivuosikasta työpaikalle paikalliseen korjaamoon (yhteen niistä). Käytännön oppiminen on ehdottomasti kaikkein parasta mahdollista. Teoriatunneille osallistun normaalisti koululla. Tällä kertaa olen merkkikorjaamon sijaan korjaamolla, jossa sujuvasti huolletaan ja korjataan kaikki paikalle saapuvat menopelit merkistä riippumatta. Näkökulma on huikean erilainen niin työtapoihin ja työympäristöön kuin ihmisiinkin verrattuna. Monipuolinen kokemus on rikkautta.

Pyrin päivittämään hieman työssäopista erilaisia töitä ja asioita, kun tällä kertaa siihen sain suopeasti luvan työpaikan esimieheltä. Ensimmäiseksi on luvassa mm. ilmastoinnin kompressorin vaihtoa.

Viimeksi mainitsin myös Volvoni kaasujärjestelmän askelmoottorin vaihdosta ja toiveistani, että se lopettaisi auton nykimisen. Noh, kaasujärjestelmä toimii jälleen, mutta 'hörpöttely' jäi. Mitään vikakoodeja vehkeestä ei löydy ja pääsääntöisesti kaikki toimii ihan hyvin. Hyvin epämääräinen nypyttäminen ajaessa kuitenkin kaivelee mieltä... Joko asiaan täytyy paneutua itse jonain hyvänä hetkenä tai antaa vian muodostua helpommin löydettäväksi. :D


Jekku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti