maanantai 5. toukokuuta 2014

Tipparenun kaiuttimien häiriö

Tänään askartelin opettajamme 'Tipparenun' parissa, jonka takaoveen kiinnitetyistä kaiuttimista toimi vain toinen (joka sekin ilmeisesti hädin tuskin). Aluksi piti selvittää, onko johdoissa vikaa vai kaiuttimissa. Lähtötilanne johdotuksissa oli ainakin mielenkiintoinen.

Otin saranan viereisistä (ks. kuvat) toisen kaiuttimen johtojen päät ja liitin niihin 9V 'palovaroitin'-pariston navat. Hyvin vaimeaa sähinää kuului, mutta sekin hiljeni. Kokeilin samaa tekniikkaa pelkästään kaiuttimen liittimiin ja molemmat toimivat hyvin. Ongelma oli siis kaiuttimien johdoissa. Avasin kaikki teippiviritelmät ja totesin, että yhteen rullatut kuparijohdot eivät ole pysyneet yhdessä. Kaiuttimen päässä olevat liittimet olivat huonosti liitetty ja täysin ilman suojaa.

Oven välissä olevien johtojen päät katkaisin kaikki pois, kuorin päät, kolvasin ne pareittain ja kiinnitin kutistesukan sytyttimellä lämmittämällä. Olin toki ensin merkannut parit teipin avulla. Ensin liittämällä kaksi johtoa per kaiutin teipillä yhteen. Ja näistä kahdesta merkkasin plus-johdon teipin palasella. Sama vastakkaisille johdoille, jolloin oli helppo yhdistellä johtoja kolvausvaiheessa, eikä arvailla välillä, mikä johto on minkäkin pari.

Kaiuttimien liittimet katkaisin kaikki pois ja kuorin johtoihin uudet päät, liitin uudet liittimet ja suojasin kutistesukalla. Lopuksi vielä kaiutinlevyn takana seikkailevat johdot kiinnitin parilla teipin palalla oveen.

Uusien liittimien ja johdonpäiden huollon jälkeen paristo-testi toimi täysin!



Johtorykelmä saranan kupeessa oli jokseenkin karsean näköinen.

Tältä näyttävät takaoven kaiuttimet. Renua on ehostettu jännällä laminaatilla.

Kaiuttimessa on kaksi liitintä, isompi on plussa ja pieni on miinus. Testasin kaiuttimen toiminnan liittämällä pariston näihin liittimiin, jolloin kaiutin napsahtaa. Kaiuttimien johtojen liitinpäät katkaisin kaikki pois, kuorin, laitoin uudet liittimet ja kutistesukat.

Kun testasin näiden johtojen päistä kaiuttimien toimivuutta, en saanut kunnollista tulosta. Kaikki johdon päät oli kuorittu huolimattomasti niin, että iso osa kuparijohdoista oli poikki. Yksi johtopareista oli rullattu teipin alle niin, etteivät ne koskeneet toisiaan juuri ollenkaan. Kuorin kaikkiin johtoihin uudet päät ja kolvasin ne toisiinsa asianmukaisesti.

Olen tässä tehnyt kaksi johtoparia valmiiksi. Liitoksien päällä on kutistesukka. Mustalla teipatut johdot ovat plus johtoja ja kiinnittyvät toisiinsa. Teipitön johtopari on miinusjohtoa ja kiinnittyvät toisiinsa.

Johtojen ollessa jälleen kytkettyinä, kokeiltiin toimivuutta. Molemmat kaiuttimet soivat!

Laitoin seikkailevien johtojen päälle kaapelikierrettä. Vähän nätimpi kuin alkuperäinen, eikö? :)

Kaiuttimien asentamisessa tulee huomioida, että johdot tulee oikein. Eli plus johto menee plus -napaan ja miinus miinus-napaan, jolloin kaiuttimen värähtelyliike suuntautuu kaiuttimesta ulospäin. Liikkeen voi nähdä em. paristotestillä ja testata voi, mitä tapahtuu, kun laittaa miinus -navan plus-johtoon.... liike tapahtuu päinvastaiseen suuntaan, eli kaiuttimen sisälle.

Jos em. tapauksessa toinen kaiutin on asennettu väärin (kaiutin ns vetäytyy) ja toinen oikein (kaiuttimen liike tulee ulospäin), kaiuttimista tulevat matalat äänet kumoavat toisensa ja musiikin toistaminen ei toimi oikein.


Jekku

Note to self: ennen kuin kolvaa, vois pistää sen kutistesukan johdon varteen.... tein saman mokan kaksi kertaa peräkkäin?! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti