Projektiautoon vaimennusmattoa

Vaimennuksesta aloitetaan äänentoiston asentaminen ja kehittäminen.

Fiat Punton vm. -00 moottoria purkamaan

Moottorin mekaniikan opiskeluun kuuluu paljon moottorin osien tunnistusta, purkamista ja kasaamista. Aiemmalla kerralla teimme melko karkeaa työtä purkamisen kanssa ja kasaamista emme edes päässeet tekemään, kun kone meni suoraan hävitettäväksi. Olen mukana toisen vuoden opiskelijoiden kurssilla suorittamassa tätä ja pääsin purkamaan konetta yksinäni, mikä sopi minulle ihan hyvin. Saan pähkäillä ja miettiä asioita rauhassa ja opin paremmin käyttämään työkalujakin (no se sujuu tätä nykyä kyllä jo aika hyvin).

Moottori kiinnitettynä nosturiin eli 'norsuun'. Takana näkyy sininen teline, johon tämä pitäisi asetella.

Moottori piti aluksi kiinnittää omaan telineeseensä, jolla on oma nimensäkin, mutta en muista... Kertaakaan vastaavaa tehneenä tehtävä hieman jännitti. Pata painaa kuitenkin varmaan useita kymmeniä kiloja, joten piti pysytellä taktisesti oikeissa asetelmissa viritellessä moottoria nosturiin. Mikäli moottori olisi tullut jostain syystä alas, ei ainakaan itse kärsisi hötäkässä. Nosturissa killuessaan kärräsin alle telineen, jossa on neljä pultin paikkaa. Vastinkappaleet löytyvät moottorista itsestään. Kolmeen näistä pulteista sain kiinnitettyä mutterin, mutta viimeiseen se oli mahdotonta. Kone nojasi kuitenkin tähänkin mutteriin niin, ettei se liikkunut minnekään. Nosturin ollessa vielä kiinni moottorissa, täristin ja heiluttelin vielä aika reippaasti varmistaakseni, että pysyvyys on taattu.

Muutamia kymmeniä kiloja parin pultin varassa ei pitäisi jännittää yhtään?

Aloitin purkamisen parin suojamuovin irrottamisella, laturin ja laturin hihnan poistamisella ja jakopään kohdentamisella ohjeiston piirrosten mukaisesti. Suuri osa ajasta meni luonnollisesti ruuvien availuun ja jo pelkästään sylinterikannesta ja öljypohjasta tuli monta kourallista ruuvia ja mutteria.

Ohjeistokuvaa jakopään asettelemiseen.

Jakopään suojana on pari muovista kappaletta.

Tarkkanäköisimmät huomaa keskellä kohdakkain olevat merkinnät. Näillä kohdistetaan jakopään avulla moottorin osat oikeaan asentoon.

Toisinaan pitää saada vähän vipuvartta lisää.

Esillä tässä nokka-akseli. Kansi irroitettu päältä. Punainen 'koukku' on luonnollisesti öljytikun pää. :) Sylinterikannen pultteja kahdessa rivissä. Noin 10cm mittaisia kukin ja näitä irroitettaessa tulee kiinnittää huomiota, jos jokin näistä eroaa ryhmästä, koska sellaiset pitää laittaa takaisin samaan koloon.

Motti käännetty ympäri ja öljypohja poistettu. Vasemmalla näkyvä putkilo on öljynsuodatin. Näkyvissä keskellä on kampiakseli ja kiertokanget. Oikealla näkyy vauhtipyörä, jonka reunaan onnistuin tökkäämään peukaloni. En suosittele. Terävä reuna.

Matka jatkuu moottorin kanssa ensi viikolla. Toivon mukaan laatikoihin säilömäni osat ovat vielä tallella silloin.


Jekku

Note to self: mutterit ja ruuvit pitäisi saada kokoomisvaiheessa oikeille paikoilleen ja kaikkiin koloihin pitäisi löytää joku täyte. Matkan varrella on hyvä tarkistella, mitkä ruuvit voi kiinnittää takaisin reikiin odottamaan irrotetun osan kiinnittämistä. Näin ei tarvitse kaikkia nappeja arpoa kootessa.

Powerset:n edustaja esitteli hyvää äänentoistoa!

Powerset:n Pasi Kalliojärvi kävi koulullamme varta vasten meille esittelemässä projektityönään ja harrasteenaan hienosäätämäänsä Seat Ibiza FR:ää. Saimme perustavanlaatuista opastusta siitä, miten projektissa olisi hyvä edetä ja millaisia asioita ylipäätään tulee miettiä. Kaikki lähtee toki hyvästä suunnitelmasta ja tarkoista mitoista, jotka jo pelkästään ovat haaste.

Kysymyksiä oli ilmassa mm. perusauton äänentoiston parantelemisesta refleksiputkien toimintaan, hyvän subbarikotelon rakentamisesta ja vaimennuksesta, taajuuksista ja niiden tasapainosta äänentoistossa, aktiivi- ja passiivisubbareiden vertailua ja sähköntuottamisesta paljon kuluttaville laitteille. Tietoa tuli huimasti!

www.powerset.fi

Mielenkiintoista on, miten Pasi oli omassa projektissaan hyödyntänyt monia erilaisia materiaaleja. Akryyliä, lasikuitua, puuta, erilaisia vaimennusmateriaaleja ja tietynlaista profiloitua vaahtomuovia, jne. Pelkästään vaimennusmateriaaleja oli käytetty yli 60 neliömetriä. Paikoin useampina kerroksina. Selvää onkin, että vaimennuksella on erittäin suuri vaikutus projektin onnistumiselle, joten sen suunnittelu ja toteutus pitäisi hoitaa huolella.

Mikä Pasin projektissa oli hienoa, vaimennukset ja fiksaukset eivät varsinaisesti ole esillä. Eli esimerkiksi ovipahvien, kattoverhoilun ja tavaratilan sisällä olevat vaimennukset ovat käytännössä näkymättömissä, joten auto on säilyttänyt hillityn muotoilunsa myös sisäpuolella. Pasi oli suunnitellut lisäksi uuden koteloinnin mm. radiolle ja ovikaiuttimille ja teettänyt suunnitelmien mukaiset osat. Värien suhteen oli pitäydytty mallin mukaisessa graffitin harmaassa, jota on auton muissakin sisäosissa, joten kokonaisuus näyttää varsin tyylikkäältä. Ihan kuin niiden kuuluisikin olla juuri noin.

Tällaista kotelointia ja suunnittelua meidänkin pitäisi hyödyntää projektiautomme suhteen, koska kaikki ovet ovat meille avoimia ja voimme käytännössä tehdä ja kehitellä mitä vain. Nyt vain pitäisi saada suunnittelukomitea kasaan.

Loppusilauksena pääsimme luonnollisesti kokemaan, mitä on hyvä äänentoisto niin ns näyttelyautossa kuin peruskäytössä. Tätä testattiin niin, että Pasi teki säädöt äänentoistojärjestelmään ensin näyttelyauton kaltaiseen soitantaan, jossa on paljon matalaa bassoa ja täräyttäviä fiiliksiä. Ja niitä ne kyllä oli. Kuskin paikalle meni halukkaat yksitellen kokeilemaan (ovet kiinni toki), miltä tuntuu. Ensimmäisen kokemuksen jälkeen kyllä tuntui, että päässä helisi. Matalien äänien tuottama värinä ja syvyys kyllä tekivät vaikutuksen.

Pasin vaihtaessa äänentoistojärjestelmään peruskäytössä olevat asetukset, saatiin jälleen kokeilla uudestaan, miltä musiikki kuulostaa. Vaikeahan sitä on kuvailla näin blogissa, mutta kyllä sen eron huomaa kun sen noin kuulee.

Suuri kiitos Pasille, kun kävit näyttäytymässä ja esittelemässä!

Ovikaiutin.

Soittimen kotelointi on Pasin itsensä suunnittelema ja teettämä.

Äänentoistoa käytiin testaamassa auton sisällä ovet kiinni. Huimaa!

Tavaratilaan on järjestetty tilaa äänentoistolle. Paksu pari senttinen akryylilevy toimii peruskäytössä tavaratilan lattiana ja kestää useita kymmeniä kiloja painoa. Levy poistetaan näyttelyissä.

Tässä näkyy valaistus, jonka tarkoituksena on mm helpottaa laitteiston erottumista myös silloin kun takaluukku on kiinni. Mutta tuovathan ne myös näyttävyyttä esittelyautoon.

Pasilla oli mukanaan koko projektin kattava esittelykirja, joka on täynnä aivan kaikkea loistavaa materiaalia.

Siinä menee piuhaa sinne, tänne ja tuonne.

Jekku

Projektimme wikisivu löytyy *täältä*

VW Passat ja vetonivelen vaihto

Hiihtoloma on takana ja palaamme hallien paukkeeseen. Aloitimme Ninan kanssa rennosti Passatin vetonivelen vaihdolla. Auto oli lähiaikoina ollut meillä vetonivelen vaihdossa, mutta jostain syystä tässä yksilössä kumi ei tahdo pysyä paikallaan. Kumi on melko kovaa ja kankeaa materiaalia toisin kuin mitä muistelen Ford Pumassa olleen joku aika sitten. Ehkä asennusvaiheessa kumia ei ole asetettu riittävän 'lyttyyn', että kääntövara riittää, kun auto kääntyy. Ken tietää.

Pyörä poistettiin tuttuun tapaan pulttipyssyllä ja oikeankokoisella hylsyllä. Napamutterin irroittamiseen etsimme sopivan kokoisen kuusiokolohyslyn ja napautimme sen lujasti napamutterin koloon kiinni vasaraa käyttäen. Avaamiseen haimme kakkospulttipyssyn, jota harvemmin käytetään, koska se on järisyttävän tehokas peli peruspyssyyn verrattuna. Tässä tapauksessa, kun napamutterit yleensä ovat kovalla tiukkuudella kiinni, voidaan käyttää järeämpiä metodeita.

Kuvassa näkyy paikaltaan lipsahtanut suojakumi. Kiinnikepanta lienee napsahtanut myös samassa rytäkässä.

Aina yhtä jännittävä napamutteri. Niiden tiukkuuksissa on yleensä erikoisuuksia, jotka kannattaa tarkistaa.
Tässä yksilössä kiristettiin ensin 115Nm tiukkuuteen ja käännettiin lisää 180 astetta pulttipyssyn avulla. Ennen jälkimmäistä, on hyvä piirtää merkit mutteriin ja pyörään, että tietää paljonko on mutteria kiertänyt.

Kuusiokolohylsy kokoa 16mm ja se tymäkämpi pulttipyssy.

Seuraavaksi irrotimme yläpallonivelet, jotta saimme rakenteen taipumaan ulospäin akselista ja näin saadaksemme vetonivelen pään ulos keskiöstä. Aluksi pohdimme, pitäisikö sisempää niveltä irroittaa lainkaan toisesta päästä, mutta päädyimme irrottamaan kuitenkin lähinnä kasaamisen helpottamiseksi. Sisempi nivel oli kiinni usealla ruuvilla ja haasteena tässä oli akselin pyöriminen, mikä varmaan johtui kokemattomuudestamme enimmäkseen. Saimme vinkkiä kuitenkin, että pulttipyssyllä ruuvit saa löysättyä...

Minä siihen sitten, että eihän se pulttipyssy sinne mahdu... jep, ei mahdu, mutta kuka sanoo, ettei voi käyttää puolta metriä jatkovartta ja nivelpalaa välissä päästäkseen hankaliin paikkoihin. Oppia ikä kaikki. Ja niinhän ne ruuvit sieltä irtosivat ja sitä myöten saimme koko nivelpaketin irti autosta.

Nina pähkäilee ruuvien irrottamisen kanssa.

Vasemman puoleinen ruuvi (jossa räikkä roikkuu) oli suopea ja lähti ongelmitta. Vaikka osoittautuikin vialliseksi (edellinen huoltaja kiristänyt mutterin venymiseen saakka). Oikean puoleinen ruuvi lähti pienellä vaivannäöllä, mutta itse nivelen poisto vaati erityistyökalua (alla).

Kuvan puristimella saimme nivelen irti kolostaan.

Saimme puuhastelun jälkeen koko paketin pöydälle tarkasteltavaksi. Tuimme akselin varrestaan ruuvipenkkiin, jotta saimme paremman kulman vetonivelen poisnapauttamiseksi. Niveltä napautetaan tarkalleen tietystä kohtaa ja erityisellä kuparivasaralla, sillä se on riittävän pehmeä, mutta napakka. Kovalla vasaralla saadaan aikaan lommoja ja naarmuja herkkään niveleen.

Koko mokkula irti varrestaan ja sen jälkeen poistetaan vanha suojakumi. 

Koko paketti pöydällä tarkasteltavana.

Uuden nivelen mukana tuli niin ikään napamutteri, suojakumi, pussillinen rasvaa, sokka ja niveleen kuuluvat brikat. Sokka asetettiin akselin päässä olevaan rakoseen. Uuden nivelen sisään puristettiin noin puolet pussin sisältämästä rasvasta ja toinen puoli säästettiin suojakumin sisälle puristettavaksi. On huomattava, että suojakumi on hyvä asentaa ensin ja sen jälkeen vasta nivel. Toisinkin päin on kuulemma joskus tapahtunut vahingossa. :)

Nivel asetetaan akselin päähän niin, että pooritukset menevät kohdakkain. Sen tuntee, kun kevyesti pyörittää niveltä akselin päässä ja nivel loksahtaa kyllä oikeille urille. Nivelen päähän kopautettiin pari kertaa napakasti ja sokka meni paikalleen. Palkitseva hetki.

Sokka ja sokan paikka akselissa.

Suojakumin yläreunaan yritimme laittaa hieman kontaktiliimaa, mutta koska rasvaa on paljon tässä kohtaa paljon, se oli melko hankalaa. Liimalla olisimme hieman edistäneet kumin pysymistä nivelen reunassa kiinni. Yhtä kaikki, laitoimme suojakumien kiinnikepannat kiinni. Ensin niiden omiin hakasiin pihtien avulla ja sitten pantakiristimien avulla. Nivelen reunaan tulevaa pantaa yritimme asettaa niin, että se tulisi mahdollisimman tarkasti nivelen reunassa olevaan koloon. Kumin alareunan taas yritimme jättää niin, että akselilla olisi väljyyttä kääntyä.

Paketti saatiin takaisin autoon, mutta pienin takaiskuin. Jälleen sama pallonivel temppuili ja pyysimme apua sen paikallesaamiseksi. Siinä hötäkässä opettaja teki mutteriin uudet kierteet, jotka kokivat pientä väkivaltaa kun kiireessä yritettiin saada sitä paikalleen. Ongelma oli nivelen 'akselissa', jossa oleva lovi ei ollut oikeassa kohtaa, kun ruuvia yritettiin asettaa paikalleen. Uusien kierteiden kanssa ruuvi kuitenkin saatiin paikalleen, kun rattia käännettiin äärioikealle, jolloin lovi oli oikeassa kulmassa. Hankala selittää toki näin blogikirjoituksessa. Mutta koettelemuksista voittoon, toivon ma.

Kiinnitimme pyörän paikalleen ja napamutterin alustavasti. Laskimme auton nosturilta, jotta voisimme kiristää paremmin. Pyörät saatiin 120Nm tiukkuuteen ja napamutteri 115Nm + 180 astetta.


Jekku

Note to self: kiireessä ei tule kuin sutta ja sekundaa! Mutta tästä työstä oppi paljon kaikkea uutta.

Fiestan umpioiden maalaus ja lakkaus

Projektiautomme umpiot ovat odottaneet sopivaa hetkeä maalia ja lakkausta varten. Ennen hiihtolomaa ruuhka ilmeisesti hieman helpotti, joten pääsimme hommiin. Hioimme umpioiden pinnat kevyesti 1200 hiomapaperilla. Jotain tietynlaista toki, mutta en muista. Meille ei näitä maalauksen saloja suuremmin opeteta.

Umpiot aseteltiin telineeseen ja maalipuolen opettaja hoiti puhdistuksen ja maalauksen efekteineen. Päävärinä valoihin on tumma sininen, mutta efektinä etuvalojen luomella on punaista, joka valon kanssa antaa hieman violetin sävyn. Lisäksi päälle suihkutettiin vielä lasikuulakidettä.

Sivuosiin (jotka kuuluvat siis auton sivuun, lähelle helmaa) tuli enemmänkin väriä. Opettajamme sekoitti punaisen ja sinisen värejä, jolloin osien toisesta päästä tuli sininen, toisesta punainen. Tällöin keskellä on jänniä eri violetin sävyjä. Näiden pääsävyjen alla oli lisäksi vielä jonkinlaista hopeakidettä, joka teki pinnasta kimaltavan.

Maalauksen annettiin kuivua seuraavaan päivään, jolloin umpiot hiottiin äärimmäisen varovasti pinnasta veden ja vielä kevyemmän hiomapaperin avulla. Tämän tarkoituksena oli saada pienen pienet terävät särmät pois, joita pintaan oli päässyt muodostumaan. Viimeistely tehtiin karhunkielellä, jolla pinta tehtiin 'harmaaksi'.

Kaikki osat vietiin seuraavaksi maalauskammioon ja pestiin vesiohenteisella silikoninpoistoaineella (jos nyt muistan oikein) pyyhkäisemällä. Minä, Nina ja Akusti pääsimme testaamaan suihkuttamista tässä vaiheessa. Ehkä hieman arvelutti, kun kyseessä oli kuulemma suurin (ja vaikein) ruiskuista ja vaikeimmin käsiteltävä paksu lakka.

Vauhdikas kuva maalarista.

Reunapaloihin kahta väriä yhtäaikaisesti.

Etuvalot saivat sinihohtoisen värin. Yläreunaan, luomeen, laitettiin aavistus punaista violetinsävyn saavuttamiseksi.

Maalauksen jälkeen umpiot ja reunapalat hiottiin vielä kertaalleen mm. karhunkielellä, jotta pinnasta saadaan mahdollisimman sileä.

Kusti ja minä raitisilmanaamareissa valmiina lakkaustoimenpiteeseen.

Jekku

Note to self: maalatessa/lakatessa on hyvä muistaa kytkeä maski paineilmalaitteeseen, että saa raitista ilmaa...?