Sähköopin käytännön testit

Oheisissa videoissa näkyy, mitä tapahtuu, kun yhdistetään kaapelit akkuun ja kaapelien toiset päät johdon pätkien avulla pieneen sulakkeeseen. Toisessa videossa kaapelien välissä on johdonpätkä. Sulake napsahtaa ja sähkövirta kärväyttää johdon.

Mitä opimme tänään sähkötekniikasta? Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Jekku

Messutunnelmaa viikonlopulta

Messut menivät enemmän kuin hyvin. Osastollamme vieraili useita kiinnostuneita ja mikä parasta, toisen vuoden opiskelijat voittivat 1. projektipalkinnon autonsa kanssa. Oli hauskaa olla yhdessä tekemässä näin suurta juttua. Meidän asentajaopiskelijoiden lisäksi osastollamme oli nähtävissä maalariopiskelijoiden taidonnäytteitä. Niistä kertovat kuvat enemmän kuin tuhat sanaa.

Messuporukkaa ja voittajaprojekti. Kuva: asentajakilta.wikispaces.com

Pokaali sen ansainneille. Kuva: Heini

Messuosastoa. Minäkin näyn kuvassa kameroineni.
Kuva: Heini

Lopuksi vielä pari kuvaa autoista, joita messuilla oli näytillä. Itse ihastuin Ford Raptoriin. Toki urheilumalliset autot ovat hienoja, mutta ne eivät saa samanlaista reaktiota aikaan kuin isot ja mahtipontiset koneet. Rekatkin olivat upeita näillä messuilla.

Jekku

Messuosasto pistetään tänään pystyyn

Volvo S40 - polttimoita, akun kiinnikettä ja päästömittausta

Keskikonsolista oli palanut lämmönsäätimen ja ilmastoinnin puhaltimen asetuksen säätimien polttimot. Asiasta ei löytynyt netistä hirveän paljon tietoa, eikä käyttämistämme ohjelmistoistakaan juuri ollut apua. Oli siis selvitettävä homma omin pienin aivoin.

Hain avukseni muoviosien kampeamiseen tarkoitetun lastan ja kiskoin sen avulla irti keskikonsolin keskimmäisen kappaleen. Se käsittää nimenomaan nämä em. pari namiskaa + puhaltimen voimakkuuden vs automaattisen ilmastoinnin nappulan. Jos olisin aloittanut muista keskikonsolin osista, olisin varmaan saanut jotakin rikki, koska ne olivat ruuveilla kiinni. Onnea oli matkassa...

Keskikonsolin namiskat, joiden kuori on poistettu. Sivuilla näkyy ruuvit (ylemmät olen jo poistanut tässä), jotka kiinnittyvät valkoiseen osaan sekä ylempään ja alempaan keskikonsolin osaan.

Muovinen kiinnike, joka pitää nupin paikallaan ja sen avulla pyörittää koneiston sisälle menevää 'tikkua'. Valkoiset hakaset varmistavat, että nuppi on helppo asentaa oikein päin takaisin.

Sininen 'nuppi' on polttimo. Ylemmässä kuvassa näkyy suhde verrattuna peukalonkynteeni. Eli aika snadi kikkula.

Tämän jälkeen irrotin ruuvit, jotka paljastuivat kuoren kappaleen alta. Ne pitivät paikoillaan keskikonsolin kahta muuta kuoriosaa sekä keskimmäisen osan kappaletta, johon mm. polttimot kiinnitetään. Tähän yhdistyi kyseisten toimintojen johdotukset ja muut.

Sain yhden johtonipuista irrotettua, jotta sain liu'utettua kappaletta hieman pois paikaltaan ja nähdäkseni sen taakse. Aluksi luulin, että polttimo saadaan vedettyä etukautta ulos, mutta vielä mitä. Se olisi ollut vähän liian helppoa. Kappaleen takana oli putkimaiset syvennykset (niin syvät ja kapeat, ettei sormeni mahtunut sinne), joissa polttimon kanta oli. Näistä oli vaikea saada edes kuvaa tätä varten.

Tuota kantaa piti ruuvimeisselillä kääntää 90 astetta, jotta sen leuat saataisiin koloistaan ulos. Ei ihan helppo homma, kun en ottanut koko kappaletta keskikonsolista irti vaan asensin polttimot siinä paikallaan. Tämä edellytti semi-sokkona toimimista, koska ruuvimeisseli piti saada keskikonsolin sisälle ja näppituntumalla hain kolon, mistä vääntää polttimo irti/kiinni.

Mutta kyllä ne sinne lopulta meni vaikka pelkäsin, että rikon polttimot niitä käsitellessäni. Kooltaan aivan älyttömän pieniä, n. 5cnt kolikon kokoisia.

Polttimo. Mietin polttimolaatikon avatessani, että jaa, saanko nyt siniset tehovalot konsoliin... :D
mutta kyllä ne oikeanlaiset olivat, koska vanhoissakin oli sininen kuori.

Tässä valot ovat jälleen päällä. Vasemman puoleisen napin numeroista huomaa, miten valo on vanhassa polttimossa eri värinen verrattuna kahteen uuteen oikealla puolen. Eli luultavasti se tulee vaihdettua lähiaikoina myös.

****

Akun vaihdossa taannoin meni varsinainen kiinnike rikki, joten tällaisen patentin asensin silloin. Nyt oli hyvä tilaisuus pistää homma kuntoon ja teimme siihen Oscarin kanssa vahvasta pellistä kiinnikkeen. Opettajan jäljessä metsästimme metalliväen hallista vahvaa (n. 1,5mm) peltiä, jonka hallin opiskelija leikkasi sopivaksi tekemäni mallipahvin avulla. Sen jälkeen sitä taivutettiin 90 asteen kulmaan, jolloin se tukeutuu paremmin akun seinämään.

Akku ja nätti johtorusettipatentti...

Levy kiinnitetään akun alustaan vanhaan reikään, jonka tarkoitus oli vähintäänkin epäselvä, mutta sopiva tähän. Sovitimme reikään erikokoisia poranteriä päättääksemme, minkä suuruinen reikä levyyn tehdään. Ensin tietysti katsoimme tarkasti mihin kohtaan reikä levyssä tulee porata ja merkkasimme lyijykynällä.

Poraaminenkaan ei ollut ihan sitä, mitä poraamisella yleensä olen tottunut käsittämään. Eli tätä varten oli iso teollisuuspora ja poraamiseen laskettiin erillisellä kaavalla poran pyörimisnopeus. Laskentakaavasta saimme lukeman noin 1235. Sen avulla pitää taulukosta katsoa, mikä on sitä lähinnä, mutta turvallisinta on aina valita alempi mahdollinen nopeus.

Pora, jolla tehtiin reikä levyyn.  Taulukossa on kuvat kierrosnopeuksille, jotka kertovat, käytetäänkö asetusta 1 vai 2. Ylärivissä olevat nuppien kuvat kertovat, mihin asentoon kahvat koneen yläosassa tulee asettaa.
Käytimme asetuksen 2 nopeutta 980. Kahvojen asento näkyy siis nopeussarakkeen suhteen.

Tällaisella piikillä teimme levyyn merkkaamamme kohtaan ensin pienen syvennyksen. Mäjäytimme sitä siis vasaralla vasten levyä.

Poran terä lasketaan ensin lähelle porauskohtaa ja sitten vasta kone päälle. Muista suojalasit!

Poratessa tulee sivutuotteena paljon terävää sälää.

Kiinnike valmis. Seuraavaksi se maalataan.

Maalattu kiinnike konetilassa. Kiinnike asennettiin 6 x 40 mutterilla ja nylock mutterilla.

****

Lisäksi vielä suoritimme onnistuneen päästömittauksen. Kuvia sellaisesta löytyy tarkemmin täältä. Ja vaihdoimme myös parkkivalon polttimon, jonka dokumentointi oli haastavaa erittäin ahtaiden tilojen vuoksi. Parkkipolttimo on oikeanpuoleisen lampun yhteydessä.

Polttimossa haastavinta oli ahtaat tilat, joten ruuvien avaaminen/sulkeminen oli haastavaa ja pariin otteeseen jotain putosikin auton uumeniin. Polttimon kanta nypättiin irti sisäpuolelta, kun muutamia osia oli purettu edestä pois. Uusi polttimo kantaan kiinni ja kamat kasaan.

Jekku

Note to self: täytyy tutkia led-polttimoiden tarjontaa, koska näitä menee aivan liian usein...

Tämänlaisia löytyy pikaisella kooklettamisella - klikkaa

Berlingo ja ovien avausmekanismien häiriöt

Lomalta on nyt palattu touhujen ääreen ja jatketaan siitä, mihin ennen lomaa jäätiin. Eli Citroen Berlingon takaovien haasteellisuuksiin. Toisella puolen ovi aukeaa vain sisältä ja toisella vain ulkoa käsin. Katsotaan siis, mistä kiikastaa... ja tarkennuksena tosiaan, että ovet ovat ns liukuovia, joita näkee mm pakettiautoissa.

Auto on opettajamme, joten rekisteritunnus voi olla näkyvissä.
Nosturi tuli tarpeeseen, kun oven alaosassa olevaa lukkohakaa ja kiskoa putsattiin ja rassattiin.

Purin ensin vasemman puolen ovesta verhoilupaneelin ja avausmekanismin kuoren. Samalla otettiin myös oven ikkuna irti, koska se oli liitetty avauskahvan kuoreen samoilla ruuveilla. Jälkeenpäin totesimme, että itse kahvassa ei ollut mitään vikaa ja kuoren sisällä menevät osat olivat kaikki ok. Tulipahan silti katsottua senkin sisään.

Oven sisuskalut verhoilun alla.

Sivuoven lasi.

Ovien verhoilupaneeli oli käsittämättömän tiukoilla painonippeleillä kiinni. Toisen oven napit saatiin vähemmittä vahingoitta pois, mutta toisen nupit kärsivät hieman. Näiden irrottaminen muutenkin, ottamatta koko ovea irti, oli melkoinen temppu.

Paneelien alla oli ovien avausmekanismi. Toisen oven kimpussa oli selvästi oltu aiemminkin, koska suoja-/eristemuovi oli revitty irti ja asennettu miten-kuten takaisin. Näiden muovien tilalle kehitetään jokin uusi menetelmä, jotta äänieristys saataisiin toimimaan uudelleen.

Vianetsinnän lomassa toisen oven sisäaukaisu alkoi yllättäen toimia ja toisesta ovesta se taas yllättäen lakkasi toimimasta. Edelleen oli mysteeri, mitä siinä oikein tapahtui, mutta yksi epäily oli, että osat ovat aikojen saatossa hieman löystyneet ja loksahtelevat pois paikaltaan herkemmin. Pähkäilin sisäaukaisun kanssa varmaan toista tuntia, kunnes löysin mekaanisen hässäkän syövereistä palikat, jotka eivät osuneet yhteen kahvaa painettaessa, kuten pitäisi. Testasin tätä pitämällä kättä koneiston sisällä ja samalla painamalla sisäaukaisunappia ja sehän toimi. Pienellä voimalla sain napsaistua palaset paikalleen.

Oven liukumenkanismissa oli myös pientä harmia. Se oli ensinnäkin aivan totaalisesti kaikenlaisen pölyn, kuran ja voiteluöljyn sekaisessa mömmössä aina kiskoa myöten. Putsasin kiskoalueen ja lukkohakasen (joka pitää oven auki) mekanismin tästä törystä harjalla ja ihan käsin. Hanskathan siinä sotkeentui, mutta suurimmat mömmöt saatiin pois. Rost offia kaikkiin liikkuviin osiin mekanismissa, jotta se alkaisi taas pelata. Aluksi mikään osa ei liikkunut minnekään, mutta lopuksi sieltä löytyi jopa 'aivan uusia' osia, jotka eivät mömmön alta näkyneet.

Oven alaosan hakanen, joka pitää lukkoa auki. Metalliosan alla vielä useita pieniä osia, jotka vetävät vaijeria kahvasta kääntäessä. Hakasen ja ison kurapeitteen alta löytyi vielä kirkas metallirulla, joka helpottaa hakasen siirtymistä ees taas. Sekin saatiin jälleen pyörimään pesun ja CRC:n avulla.

Elä sie hallimies huio, ota offia.

****

Seuraavana hallipäivänä tutkimme jälleen Berlingon aukaisumekanismeja ja ulkokahvasta totesimme, että sen akseli on täysin poikki. Otimme kahvan kokonaan irti ja opettaja kyseli Autovahinkokeskuksesta (AVK) korvaavaa osaa. Sellainen sattui mukavasti löytymään, joten kävimme Kustin kanssa hakemassa uuden kahvan.

Ulkokahva. Keskeltä 'sylinterin' juuresta juuri näkee, kuinka akseli on poikki.

Kahvan asentamisessa ei ollut mitään ongelmaa, mutta kun asensin uuden suojamuovin avausmekanismin ympärille sekä kiinnitin verhoilun paikalleen.... tapahtui jotain, eikä kumpikaan kahva enää toiminut. Mulla on muutama epäilys, mistä mekanismin osat jälleen ilmeisesti loksahtivat pois paikaltaan. Niistä huolimatta ei moista pitäisi normaalitilanteessa sattua. Mekanismiin pitää kehittää joku ratkaisu, että se ei mene pois paikaltaan normaalikäytössä. Eli ovi avataan jälleen paremman tilaisuuden tullen.

****

Pienenä ylimääräisenä puhteena otin käteen liinan ja verhoilunpuhdistusvaahtoa.

Kahva ennen...

...kahva jälkeen (näköjään eri kahvasta, mut sama käsittely oli molemmille) 

Tällaiset jatkuvan käytön seurauksena ruskettuvat reunat puhdistuivat kivasti.
Tarkkaan kun katsoo niin ns hattuhyllyn vasen reuna on aivan 'musta' ja oikealta olen jynssännyt puhdistusvaahdolla.

Jekku

Note to self: olisi hyvä, jos noiden muovitappien irroittamiseen olisi joku niksi, mutta ei...

(ja haluan huomauttaa, että ne eivät olleet sellaisia, joista otetaan kiinni, pyöräytetään 90 astetta ja nyppäistään pois... se olisikin ollut liian helppoa)

Ajopyörien vaihtaminen

Talvirenkaiden vaihtaminen on tällä hetkellä ajankohtaista ja siten kävimmekin läpi, mitä asioita tulee ottaa huomioon.

1. Renkaiden kunto

Asiakkaalle on aina ilmoitettava, mikäli renkaiden kunnossa on huomautettavaa. Renkaista on hyvä tutkia kulutuspintaa, miten se on kulunut ja kuinka paljon urasyvyyttä on jäljellä. Kesällä minimi urasyvyys on 1,6mm ja talvirenkaissa minimi on 3mm. Talvirenkaissa ei aina ole nastoja (kitkarenkaat), joten ne voidaan tunnistaa renkaiden merkinnöistä. Renkaan reunassa on yleensä merkintä M+S, joka käytännössä tarkoittaa 'mud & snow'/muta ja lumi tilanteisiin sopivia renkaita.

Talvirenkaitahan saa pitää aina marraskuusta pääsiäiseen saakka (nastoja koskien erityisemmin), mutta talvirengaspakko on joulu-tammi-helmikuussa. Nastarenkaissa tulee kiinnittää huomiota myös nastojen määrään, että niitä on riittävästi.

2. Mutterit!

Pelti- ja alumiinivanteisiin on monesti erilaiset mutterit. Usein auton käyttäjällä on talvi- ja kesärenkaat eri vanteilla, joten niiden mutterit voivat olla keskenään erilaiset. Tällöin on pidettävä silmällä, millaiset mutterit kulloiseenkin vanteeseen kuuluu.

3. Ilmanpaine

Painetiedot voi löytää niin auton ovenkarmista, bensatankin kannen takaa, autodatasta tai huolto-ohjekirjasta. Yleensä etuakselilla paine on suurempi kuin taka-akselilla.

4. Renkaiden sijoittaminen autoon

Renkaissa voi joskus olla huoltamon merkintöjä siitä, mistä rengas on edelliskerralla otettu irti (esim. etuvasen). Usein kannattaa laittaa renkaat samoille paikoille, mutta on koulukuntia, jotka suosivat renkaiden paikkojen vaihtamista (ristiin tahi akseleiden kesken). Tärkeämpää kuitenkin on tarkistaa, että pyörimissuunta on oikein. Se yleensä ilmoitetaan renkaan pinnassa merkinnöin, kuten 'rotation' ja nuoli tai vain 'outside'. Renkaiden asentamisessa on hyvä myös tietää, onko vanteen kanssa käytössä soviterengas. Sen tarkoitus on erityisesti massavalmisteisissa vanteissa sovittaa vanne moniin erilaisiin autoihin. Ja näihin on tietysti olemassa omat sovitusrenkaansa.

5. Momentti!

Kiristysmomentti on aina tarkistettava jokaiseen automalliin erikseen.

6. Pesu ja pyörien merkintä

Irrotetut renkaat pestään mahdollisuuksien mukaan ja sujautetaan asiakkaan tuomiin rengaspusseihin tai vaihtoehtoisesti muuten suojataan kuljetusta varten. Pyöriin merkitään, mistä ne on otettu irti (esim. etuvasen).



Jekku

X-treme Car Show 26.-27.10.2013

Tredun Asentajakillan opiskelijoita esittelevät osaamistaan ja kulkupelejään X-treme Car Showssa tulevana viikonloppuna. Tapahtumasta saa lisätietoja täältä.

Kuvassa on kahden vuosikurssin opiskelijoita ja pari opettajaa. Toisesta esittelyautosta näkyy takaluukku... :) Kuva: Ennin blogi

Jekku

Renkaiden tasapainottaminen

Kävimme naapurihallissa tasapainottamassa erään Saabin talvirenkaat, jotka oli juuri siirretty toisille vanteille toisen ryhmän toimesta. Veimme porukalla (JP, Nina ja minä) renkaat tasapainotuskoneen luokse. Koneessa oli näyttö, mikä ilmoitti renkaan kulloisenkin tilan ja vanteesta riippuen vanteen mittauspaikat. Perinteisessä peltivanteessa mittaus suoritetaan eri tavalla kuin esim. alumiinivanteessa. Näissä vanteissa painotkin ovat erilaisia ja ne sijoitetaan eri tavoin.

Peltivanteessa mittaukset vanteesta otetaan aika tarkalleen sisä- ja ulkoreunamista, joihin mittaulokkeet asetetaan. Alumiinivanteen kohdalla mittalaite sijoitetaan pariin eri kohtaan vanteen sisäpinnalla sekä vielä erikseen puolien kohdalle. Mittalaite sijoitetaan puolaa mitattaessa puolan kohdalle ja painetaan kytkintä, joka rekisteröi mitan. Riippuu puolien määrästä, kuinka useasta on hyvä ottaa mitta erikseen.

Renkaan keskellä olevaan reikään (mikä tulee akselin päähän) asetetaan keskitin. Näitä palikoita on useampia kokoja, joten niistä tulee löytää sopivin. Palikka ei saa upota liian syvälle reikään, mutta ei myöskään saa jäädä liian ylös. Sopiva palikka sijoitetaan seuraavaksi tasapainotuslaitteen puolaan. Tämän jälkeen asetetaan rengas keskittimeen ja ruuvataan kiinnitin niin tiukalle kunnes se ei enää kiristy perusvahvalla kääntämisellä (eli ei tarvitse hampaat irvessä kiristää, mutta jämäkästi).

Renkaan keskellä näkyy keskitinpalikka.

Keskitinpalikka asetetaan tasapainotuskoneen puolaan ensin ja sitten vasta rengas.

Kiristimen veiviä näkyy hieman kuvassa.

Lasketaan koneen suojakupu renkaan ylle, joka käynnistää automaattisesti pyörimisliikkeen ja laite mittaa renkaasta painotukset. Jos kiristin on huonosti kiinni, tässä vaiheessa rengas tärisee reippaasti. Pyörimisliikkeen loputtua näyttö ilmoittaa nuolin, mihin kohtaan tulee lisätä painot ja kuinka suuret.

Kuva havainnollistaa alumiinivanteelle sopivaa painon paikkaa laserviivalla.
Viivan kohdalla on myös asetettu paino.
Peltivanteelle mittaus tehdään toisin, joten paikka katsotaan silmämääräisesti
keskipuolan avulla.

Kuvun laskeutuessa paikalleen, pyörimisliike alkaa automaattisesti.
Laitteen päällä näkyy pyöreä levy, josta tulee puolia. Tämä on toisentyyppisiin vanteisiin
sopiva keskitinpala.

Painoja on vanteen reunaan väkäsellä kiinnitettäviä ja liimapinnalla varustettuja. Tähän peltivanteeseemme tuli pienellä väkäsellä varustetut painot. Näiden painojen kanssa taistelimme aikamme, koska emme aluksi hoksanneet, että painoja ei valita summan mutikassa vaan läjästä pitää osata katsoa muodoltaan ne, jotka ovat tarkoitettu peltivanteisiin. Lisäksi kaikki painot olivat hujan hajan lootissa koneen edessä. Painoja on 5g:sta aina 60g:n saakka 5-10g välein. Eli pientä petrattavaa olisi tuossa organisoinnissa ainakin :D

Teräsvanteisiin sopivat painot.
Kuva: www.biltema.fi

Alumiinivanteisiin liimapintaiset painot.
Kuva: www.biltema.fi

Järjestin kaikki koot omiin lokeroihinsa työn lomassa, mutta ovat varmaan miten sattuu jo seuraavana päivänä...

Paino paukutettiin vanteen reunaan työkalulla, jossa oli vasaramainen pää ja pihtimäinen työväline samassa. Vasarapäällä tietysti vasaroitiin ja pihtityökalua käytettiin painon poistamiseen vanteen reunasta. Painoja oli todella vaikea saada kiinni, etenkin jos kokeili vääränlaista painoa :D Painon asettamisen jälkeen aina pyöräytetään laitetta uudestaan ja siirretään tai lisätään painoja. Laite ilmoittaa OK, mikäli rengas on valmis.

Tasapainotustyössä käytettävä työkalu.

Kaikki renkaat saimme hienosti tasapainotettua, joten ei muuta kun renkaat takaisin omaan halliin autonsa luokse.

Laitteen näytöstä näkyy, mitä kulloinkin tapahtuu.
Vasemman puoleinen ruutu (jossa lukee nyt OK) ilmoittaa, millainen paino
asetetaan vanteen sisäreunaan. Oikean puoleinen taas ulkoreunaan
asetettavan painon.

Jekku

Note to self: kun on asettanut painon vanteen reunaan ja seuraava pyöräytystesti pyytää painoa kuitenkin etäämmäksi, ei kannata suoraan siirtää pyydettyyn kohtaan, vaan liikauttaa painoa vain hieman kohti tuota sijaintia.

Korin huoltoa - pesu ja vahaus

Volvo sai hyvää perushoivaa, kun veimme sen pesuun pesuhalliin. Autoshampoota ämpärilliseen lämpimähköä vettä ja reilulla sienellisellä jynssäsimme. Huolellisesta kuuraamisesta huolimatta pieni rantu jäi oikean puolen kylkeen, mutta hyvää työtä kaikenkaikkiaan. Pesupuuhissa hääräsi kanssani Nina ja Kusti.





Pesun jälkeen siirryimme omaan halliin kuivaamaan. Ja tietysti, koska hallissa oli ruuhkaa, ei sekään voinut onnistua kerrasta. Ajoin aluksi testihalliin ja myhäilin tyytyväisenä kun osasin jo ihan kivasti ajaa rullien yli reippaasti. Mutta ei, auto piti sittenkin ajaa isoon halliin, koska nosturille piti saada Kustin mauto. Eli ei muuta kun pakkia ja kurvaus viereiseen halliin.

Säämiskä käteen ja kuivaamaan. Säämiskä on siitä mukava, että kun sen puristaa kuivaksi se kyllä mukavasti tuottaa tulosta hieman kostealla pinnalla. Mutta kädet ei tykkää tuosta kosteasta liinasta ei sitten pätkääkään. Huonoa on myös se, että säämiskä ei imaise tehokkaasti poimuista vettä, kuten esimerkiksi jokin kankainen liina. Eli vahausvaiheessa vettä pulpahti mm. umpioiden reunasta joitakin pisaroita. Ei se vahaamista sinänsä haitannut, koska vaha soveltui myös kosteaan pintaan laitettavaksi, mutta vesi kasteli levitysliinani. Työ opettaa tekijäänsä. Ei voi tietää, ellei tee. :) Kuivaamisen jälkeen puhdistin pyyhkijänsulat Sinolilla (Lasolin sijasta, kun sattui olemaan loppu).

Sinol ja helppovaha Korrekilta. Pehmeitä liinoja.

Tässä vaiheessa otimme kumimatot autosta pois ja Nina pesi ne oikein harjan kanssa. Tuli hienot! Sillä välin minä kaivelin vahaustarvikkeet esiin. Vahatessa työnjako meni siten, että minä levitin vahaa liinalla kevyen kerroksen auton pintaan (ja tietysti unohdin sivuikkunat?) ja etu- ja takalaseihin. Nina tuli hetken päästä perässä puhtaan liinan kanssa kiillottaen. Katto oli haastava, koska olen pätkä, eikä hallissa ollut mitään jakkaraa saatavilla. Pitäisi ehkä ehdottaa sellaisen hankkimista, koska ei ole ensimmäinen kerta kun porrasjakkaralle olisi kysyntää.

Nina pesee mattoja.

Vahauksen jälkeen sain opettajalta vielä erityistä mustien muoviosien (ja muidenkin tummien alueiden) kirkastamiseen tarkoitettua vahaa. Annostelin sitä hieman liinaan ja sivelin mm. etuvalojen pyyhkimien juuressa oleviin harmaantuneisiin muoviosiin, tuulilasin alareunassa olevaan muoviin sekä kaikkien ikkunoiden reunakumeihin. Kovin pahasti harmaantuneet osat saivat kyllä ison muutoksen, mutta harmaus paistaa hieman silti läpi. Tyytyväinen olen silti lopputulokseen.

Ennen ja jälkeen kuvat.

Jekku

Note to self: säämiskällä on turha yrittää heti ensimmäisellä pyyhkäisyllä saada kohta kuivaksi, mikä on kokeneelle ehkä jo selvää. Mutta huomasin, että sillä kannattaa ensin tehdä hyvin suurpiirteinen pyyhintä ja puristaa usein kuivahkoksi. Ja jatkaa suurpiirteisyyttä kunnes auton pinnalla on enää pieni kosteus ja isot helmeilevät vesipisarat ovat vain pientä sumua auton pinnalla. Tämän jälkeen kuivataan säämiskä oikein kuivaksi puristamalla ja pyörivällä liikkeellä kuivataan.

Teoriaa, hollantilaisia vieraita, korin huoltoa ja muovirasioiden puhdistusta

Teorian täyteiseen alkuviikkoon on sopinut hupaisia yksityiskohtia. Maanantaina vietimme ison tovin hollantilaisten vieraiden kanssa ja he olivatkin intoa täynnä kyselemässä erilaisia asioita myös meiltä opiskelijoilta. Siinä oli mennä kieli solmuun englantia pitkästä aikaa solkatessa, mutta ilmeistä päätellen asiani kuitenkin meni ihan hyvin perille. He pohtivat mm. miten me tytöt olemme päätyneet opiskelemaan autoasentajiksi ja mistä asti se on meillä ollut toiveena.

Lisäksi he toivoivat saavansa vinkkejä siihen, miten Hollannissa saataisiin tytöt osallistumaan koulutukseen. Heidän mielestään tarve tytöille alalla on suuri, koska heillä monesti on suurempi kiinnostus asiakaspalveluun ja yksityiskohtaisempaan työntekoon. Puhetta oli myös luokkien koosta ja opettajien vähyydestä oppilaisiin nähden. Toki tämä hämmensi ja onhan totta, että yksi opettaja miltei kahtakymmentä opiskelijaa kohden on varsin vähän. Tämän kokoisesta ryhmästä kysymyksiä ammutaan vähintään viisi minuutissa kohti opettajaa. Missä on sitä, mistä saa tätä, onko sitä, onko siellä tuota ja meneekö tämä tänne ja mitä välinettä tähän työhön käytetään, jne. Menis ainakin minulla nuppi sekaisin...

Tiistaina jatkoimme teorian parissa ja korin huollosta selkeän aasin sillan kautta käärimme hihat ylös ja autot pesuun, vahaan ja muuhunkin korin huoltoon. Olinkin sitten melkein polvia myöten saippuavedessä loppupäivän. Hirveän hitaat kuivamaan nuo haalarit. :) Siitä tarkemmin seuraavassa postauksessa.

Pesujen ja puunausten jälkeen menimme sitten toiseen halliin. Saimme siellä jokaiselle omat tehtävät ja minä pääsin Viivin kanssa täyttelemään seinillä olevat lokerot, joihin tuli etsiä lisää muovipurnukoita ja kansia, joita maalarit käyttävät työssään. Seuraavaksi huuhtelimme muovisia säilytysrasioita. Kuivumista nopeutettiin hieman paineilmalla. Siinä sitä olikin iltapäiväksi hommaa. Tiistai-iltapäivänä piti olla tulityökorttiin vaadittu sammutusharjoitus, mutta se siirtyi perjantaille. Siitä lisää siis silloin...


Jekku

Note to self: jos meinaa avata vesiletkuun johtavan hanan, kannattaa ensin katsoa, mihin sillä letkulla sihtaa (ettei ainakaan omiin jalkoihin)... ja toinen asia, kun vahaa autoa, on hirveän hyvä varoa muoviosia sen vahan kanssa. Siitä jää ikävät jäljet. Onneksi opettajalla oli mustien osien kirkastamiseen tarkoitettua vahaa, joka auttoi tähän ongelmaan.

Kuva: www.tarvikkeet.fi

Voimansiirto -tehtävä

Voimansiirto -tehtävää varten tutkimme eri osia sekä autoissa että irtonaisina kappaleina hallissa. Nina koosti kuvaamistamme osista videon. Ryhmässämme oli myös Kusti ja Anton.

Liityin nyt myös Blogloviniin

Voit seurata blogiani kätevästi Bloglovinin avulla. Klikkaa.

Volvo ja vakaajatanko, eli 'koiranluu'

Jokin aika sitten tarkastelimme Volvo-rassukkaani, koska siitä kuului ikävää kolinaa. Ensiyrittämällä paukkeen syytä ei löydetty, joten oletimme välyksen (missä sitten olikin) aikaa myöten kasvavan sen verran, että sen paikantaminen olisi helpompaa. Määräaikaishuollon yhteydessä koliseva koiranluu sitten löytyi, kun perustarkastusta tehdessämme tutkimme akselistoa ja siihen liittyviä osia.

Vanha vakaajatanko näkyy tässä. Kapea pystysuuntainen tanko keskellä.

Koiranluu yhdistyy kallistuksenvakaajasta etuakseliin. Se on perusrakenteeltaan varsin yksinkertainen; tanko, jossa on pallonivelet päissä. Uusi osa oli jämäkkä käsituntumalta. Nivelet eivät käsin helposti liikkuneet uomissaan. Vanhassa oli siis selkeä ero nivelessä, joka oli kulunut. Se suoraan sanottuna lerpatti kolossaan, joten ei mikään ihme, että se siellä piti pauketta.

Volvo saatiin nosturille pian aamupäivästä. Tassunosturit ovat aina jännittäviä, koska auton painoon nähden, ne näyttävät minun silmääni hirveän epävakailta (vaikka eiväthän ne sitä ole). Tassunosturissa on pylväästä tulevat liikuteltavat ulokkeet, joissa on nostokohtiin aseteltavat levyt (eli tassut) päissä.

Koiranluun irroittamisessa oli muutamia kikkoja, jotka opettaja suopeasti meille jakoi. Nivelpäissä on kierteinen tanko ja mutteri. Tanko pujotetaan kiinnikekoloista läpi (akselissa ja kallistuksenvakaajassa) ja mutteri kierretään luonnollisesti tämän jälkeen, jotta saadaan tanko kiristettyä paikalleen. Rakenteessa oli jännää se, että mutteria väännettäessä nivel saattaa pyöriä mukana. Tällöin on hyvä ottaa putkipihdit ja etsiä hyvä kohta, josta pitää kierretankoa paikallaan, samalla kun räikkäavaimella avaa mutteria.

Toinen tapa on asettaa mutterin ympärille sopiva lenkkiavain ja kierretangon päähän kuusiokoloavain (räikkä). Vanhaa irrotettaessa tosin kuusiokolo oli päässyt aivan hyödyttömään kuntoon. Kolmas tyyli oli kokeilla pulttipyssyä, jonka periaatteessa pitäisi iskevällä voimalla saada mutteri löystymään.

Tangon toinen pää lähti ihan kivasti näillä vinkeillä, mutta toinen ei suostunut yhteistyöhön, vaikka meitä oli kaksi vääntämässä yhdessä vaiheessa. Lopulta käännyin opettajan puoleen ja otimme uudestaan jo kokeillun pulttipyssyn käyttöön. Opettaja käytti putkipihtejä puristaakseen tankoa ja minä paukutin pulttipyssyllä mutteria irti. Kyllähän se sieltä sitten lähti, kiitos opettajan vinkin ja jeesin.

Uusi koiranluu olikin sitten helppo laittaa ja se toimi hyvin kuusiokolomenetelmällä. Kiristyksen varmistin kuitenkin vielä opettajalta. Testiajo osoitti vaihdon olleen onnistunut! :)

Uusi yllä. Vanha alla.

Uusi asennettuna paikallaan.

Hommassa oli mukana Nina ja välillä Kustikin, mitä nyt mautoltaan ehti...