maanantai 20. tammikuuta 2014
torstai 16. tammikuuta 2014
VW Passat, ajonesto ja oven lukon vaihto
Vuosi alkaa mukavilla haasteilla... ongelmanratkaisukyky tuntuu olevan yksi suurimmista vaadittavista ominaisuuksista peräänantamattomuuden kanssa.
Passatissa oli pieniä korjaustarpeita siellä täällä. Kuskin puoleisen oven lukkopesän mekanismi oli hajonnut ja avain pyöri tyhjää holkin sisällä. Tilattu osa oli saapunut minun päästessä työmaalle. Joku muu oli myös ehtinyt purkaa ovesta jo paneloinnin, ikkunalasin ja sisäpuolen pellin, johon kiinnittyy sähköt ja panelointi. Samoin lukkomekanismin ruuvit oli irroitettu oven karmin kyljestä.
Pitkään meni pohtiessa, miten lukkopesän saa ulos. En myöskään tiennyt, vedetäänkö se ulos ulko- vai sisäkautta. Oletin kuitenkin, että se tapahtuu ulkokautta. Lukkopesä oli lisäksi sen verran syvällä oven rakenteiden sisällä, että siitä oli mahdoton saada hyvää kuvaa. Puhumattakaan irrottamisen tutkimisen haasteista.
Tovi vierähti, kunnes hoksasin, miten lukon saa pois. Lukon ympärillä oli metallikehä, jossa oli hakasia. Tätä metallikehää piti kääntää samalla kun oven aukaisukahvaa vedetään ulospäin. Tällöin hakaset loksahtivat kohdilleen lukkopesässä olevien nipukoiden kanssa ja pesän sai vedettyä ulos ulkokautta. Edellä mainittu lukkorakenteessa oleva ruuvi ei ollut koko ratkaisu lukon irrottamiseen vaikka sellaisia ehdotuksia kuului.
Uusi lukkopesä sai muovikuorensa, sujautettiin paikoilleen, yhdistettiin lukkorakenteeseen oven sisällä ja ruuvattiin kiinni. Testasimme lukon toimivuutta avaimella, koska keskuslukitusta pitäisi vielä huoltaa. Hyvin toimi uusi lukko. Tässä vaiheessa olisi pitänyt fiksusti ajatella, että lasi laitetaan paikalleen seuraavaksi, mutta ehdimme kiinnittää sisäpellin ennen kuin mietimme jonkin puuttuvan. :)
Ikkunalasi sujautettiin ikkunan kulkuaukosta sisään. Auton sytytysvirran ollessa päällä, laskimme nostotelineen ala-asentoon ja yritimme pudottaa ikkunan paikalleen kahteen pidikkeeseen. Toki tässäkin kohtaa toisen pidikkeen suojakumi hävisi mystisesti (ei ollut oven sisälläkään), joten askartelimme vanhasta kumimatosta korvikkeen. Ruuvasimme pidikkeet tiukasti lasin reunan ympärille. Lasia nostaessa tuli ohjata lasi oikeaan uraansa oven tiivisteen väliin. Toimi hienosti.
Seuraavaksi sisäpelti johtoineen, nipsuineen ja ruuveineen paikalleen. Viimeiseksi oven verhoilupaneeli paikalleen.
Passatissa oli lisäksi ajonesto, jota emme saaneet toistaiseksi pois päältä. Testerimme eivät löytäneet lainkaan joitakin laitteita, joten lieneekö ongelma suurempi kuin luulemmekaan. Lisäksi keskuslukituksessa on jotakin vikaa asiakkaan mukaan, mutta kysymys kuuluu, onko se osa tätä em. ongelmaa? Palaan asiaan, mikäli jatkan itse vielä saman auton kanssa ensi viikolla.
Jekku
Note to self: oven sisään tippuvat ruuvit saa pelastettua magneettikärkisellä, joustavalla puikolla! JES!

![]() |
| Kuskin puolen viallinen lukkopesä. |
Pitkään meni pohtiessa, miten lukkopesän saa ulos. En myöskään tiennyt, vedetäänkö se ulos ulko- vai sisäkautta. Oletin kuitenkin, että se tapahtuu ulkokautta. Lukkopesä oli lisäksi sen verran syvällä oven rakenteiden sisällä, että siitä oli mahdoton saada hyvää kuvaa. Puhumattakaan irrottamisen tutkimisen haasteista.
![]() |
| Tuonne yläkulmaan peltien väliin piti saada käsi ja työkalu, millä kääntää lukkopesän vapauttavaa metallikehää... miten näistä töistä suoriutuu isokätinen työmies? |
Tovi vierähti, kunnes hoksasin, miten lukon saa pois. Lukon ympärillä oli metallikehä, jossa oli hakasia. Tätä metallikehää piti kääntää samalla kun oven aukaisukahvaa vedetään ulospäin. Tällöin hakaset loksahtivat kohdilleen lukkopesässä olevien nipukoiden kanssa ja pesän sai vedettyä ulos ulkokautta. Edellä mainittu lukkorakenteessa oleva ruuvi ei ollut koko ratkaisu lukon irrottamiseen vaikka sellaisia ehdotuksia kuului.
![]() |
| Rikkinäinen lukkopesä irroitettuna. |
![]() |
| Ylin ruuvi kiinnittää lukkopesän lukkorakenteeseen. Se on avattava, jotta lukkopesä voidaan irroittaa metallikehää kääntämällä. Alemmat ruuvit kiinnittävät koko lukkorakenteen oven karmiin. |
Uusi lukkopesä sai muovikuorensa, sujautettiin paikoilleen, yhdistettiin lukkorakenteeseen oven sisällä ja ruuvattiin kiinni. Testasimme lukon toimivuutta avaimella, koska keskuslukitusta pitäisi vielä huoltaa. Hyvin toimi uusi lukko. Tässä vaiheessa olisi pitänyt fiksusti ajatella, että lasi laitetaan paikalleen seuraavaksi, mutta ehdimme kiinnittää sisäpellin ennen kuin mietimme jonkin puuttuvan. :)
![]() |
| Vanhasta lukkopesästä muovikuori siirrettiin uuteen lukkopesään. |
Ikkunalasi sujautettiin ikkunan kulkuaukosta sisään. Auton sytytysvirran ollessa päällä, laskimme nostotelineen ala-asentoon ja yritimme pudottaa ikkunan paikalleen kahteen pidikkeeseen. Toki tässäkin kohtaa toisen pidikkeen suojakumi hävisi mystisesti (ei ollut oven sisälläkään), joten askartelimme vanhasta kumimatosta korvikkeen. Ruuvasimme pidikkeet tiukasti lasin reunan ympärille. Lasia nostaessa tuli ohjata lasi oikeaan uraansa oven tiivisteen väliin. Toimi hienosti.
![]() |
| Jos tietää, mitä katsoo, näkee sisällä lasin ja lasin pidikkeen oven sisällä... ;) Reiän funktio on mahdollistaa pidikkeen ruuvin kiristäminen, kun lasi on paikallaan oven sisällä. |
Seuraavaksi sisäpelti johtoineen, nipsuineen ja ruuveineen paikalleen. Viimeiseksi oven verhoilupaneeli paikalleen.
![]() |
| Viivi askartelee ovipellin kanssa. |
![]() |
| Anton tuli avustamaan lasin laittamisessa ja kiinnitti ruuveja ovipeltiin. |
Passatissa oli lisäksi ajonesto, jota emme saaneet toistaiseksi pois päältä. Testerimme eivät löytäneet lainkaan joitakin laitteita, joten lieneekö ongelma suurempi kuin luulemmekaan. Lisäksi keskuslukituksessa on jotakin vikaa asiakkaan mukaan, mutta kysymys kuuluu, onko se osa tätä em. ongelmaa? Palaan asiaan, mikäli jatkan itse vielä saman auton kanssa ensi viikolla.
Jekku
Note to self: oven sisään tippuvat ruuvit saa pelastettua magneettikärkisellä, joustavalla puikolla! JES!
tiistai 7. tammikuuta 2014
Special tool
Vuosi alkaa mukavasti hallin pesulla ja sopivien työkalujen puutteessa uusien valmistamisella. Lenkkiavaimessa ei riittänyt vipuvarsi, joten hieman hitsasimme lisää vartta...
tiistai 31. joulukuuta 2013
2014 tekee tuloaan
Vuosi vaihtuu pian. Melkein jo tekisi mieli palata pajalle paukuttamaan. Johan tässä on Volvoonkin ilmaantunut jo vaikka mitä kivaa, kuten esimerkiksi vakionopeudensäädin... mokoma lakkasi toimimasta kesken joulureissun.
Joululoma alkoi kuitenkin oikein mukavissa merkeissä asentajien kesken pidetyissä pikkujouluissa. Leivoimme pipareita, saimme yllätysvieraita, pidimme pienen maistelukilpailun ja, tottakai, suoritettiin arvonta. Mikä hienointa, meillä oli suuri laatikollinen arpajaispalkintoja EMP vaate- ja musiikkinettikaupasta. Heillä oli joulumieli kohdallaan sponsoroidessaan meille lyhyellä varoitusajalla upeat palkinnot! Laatikon syövereistä löytyi EMP-logolla varustettu muki, useita t-paitoja, pari hiirimattoa ja tarroja.
Jekku
Note to all: vartioikaa pipariuunia!

| Makutestin valmisteluita. |
![]() |
| Piparit valmistuivat hetkessä. |
![]() |
| Ja ne yllätysvieraat.. :D |
Jekku
Note to all: vartioikaa pipariuunia!
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Papupaja siirtyy pian joululomalle
Viimeiset päivät ennen joulua olemme pyhittäneet hallin järjestelemiseen, viimeisten asiakastöiden loppuun saattamiseen ja kaiken pienen ylimääräisen pikkuhauskan tekemiseen.
Kiltahuoneeseen on alettu hahmottelemaan seinämaalauksia. Toisessa on tuloillaan siisti pääkallo, jossa sääriluiden paikoille on aseteltu männät kiertokankineen. Toiselle seinälle maalataan killan logo.
Minirellut ehdimme kitata, mutta ilmeisesti emme laittaneet riittävästi kovetinta, koska ne eivät ehtineet kovettua vielä. Huomenna niiden pitäisi päästä maalattaviksi, joten suotavaa olisi, että ehdimme ne hioa hyvin ennen sitä.
Hallissamme (kuten varmasti muissakin) on ollut pientä haastetta työkalujen päätymisessä omalle paikalleen suoritetun työn jälkeen. Tulostimme Ninan kanssa valokuvia työkaluista tulostettavalle tarra-arkille. Nina leikkasi ne sitten muotoon ja liimasimme työkalun paikalle. Lisäksi tulostin pari tekstitarraa, mutta niiden toimivuus on vähintäänkin kyseenalainen. Toivo elää kuitenkin.
Tänään on myös pikkujoulut, joissa tehdään pipareita, yhteistä puuhaa ja ehkä ilta sisältää jotain pieniä ylläreitäkin. Hahaa!
Jekku
Note to all: opiskelun ei tarvitse aina olla hiki päässä suoritettua pänttäämistä. Edellä mainitut asiat varmasti antavat eväitä yhteisöllisyyden, tiimissä tekemisen ja vaihtelevienkin työtehtävien suorittamisen puitteissa. Esim. automallin kokoaminen varmasti tuntuu ihan muulta kuin opiskelulta, mutta sisälsi a) erilaisten työvälineiden käyttöä, b) hitsaamista, c) kittaamista ja d) piakkoin kynäruiskun käytön harjoittelua. Oikein hyvää harjoitusta esimerkiksi minulle työvälineiden osalta.

| Milla suunnitteli ja kuvassa teippailee reunoja. |
Jekku
Note to all: opiskelun ei tarvitse aina olla hiki päässä suoritettua pänttäämistä. Edellä mainitut asiat varmasti antavat eväitä yhteisöllisyyden, tiimissä tekemisen ja vaihtelevienkin työtehtävien suorittamisen puitteissa. Esim. automallin kokoaminen varmasti tuntuu ihan muulta kuin opiskelulta, mutta sisälsi a) erilaisten työvälineiden käyttöä, b) hitsaamista, c) kittaamista ja d) piakkoin kynäruiskun käytön harjoittelua. Oikein hyvää harjoitusta esimerkiksi minulle työvälineiden osalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)